Nuoret yritykset luovat työpaikkoja
12.3.2015Nuoret kasvavat yritykset ovat keskeisessä asemassa talouden rakenteellisessa uudistumisessa ja kilpailukyvyn kehittymisessä, sillÃ
Nuoret kasvavat yritykset ovat keskeisessä asemassa talouden rakenteellisessa uudistumisessa ja kilpailukyvyn kehittymisessä, sillÃ
Ammattiyhdistysliike on ollut käynnistämässä Operaatio Vakiduunia, kampanjaa pätkätyöläisten aseman parantamiseksi suomalaise
TNS Gallupilla tammikuussa 2015 teetetyn tutkimuksen mukaan 58 prosenttia suomalaisista haluaa kieltää lailla nollatuntityösopimuk
Työntekijöistä jopa 86 prosenttia on sitä mieltä, että työajat joustavat riittävästi. Neljännes palkansaajista tekee etätÃ
Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK järjestää vuosittain talkoomatkan, jonka aikana suomalaisia ay-aktiiveja tutustuu
Videohaastattelut osana rekrytointiprosessia yleistyvät jatkuvasti. Videohaastatteluilla ei enää tarkoiteta ainoastaan reaaliaikai
Hipsipä kerran Jallu (nimi muutettu), tuo tarkkaakin tarkempi insinööri, autokauppaan. Mielessään oli teini-iän loppupuolta elÃ
Kuluvalla viikolla vietetään Porraspäivät -kampanjaviikkoa, jonka aikana ihmisiä kannustetaan käyttämään hissin sijaan porta
Tekes käynnistää syksyn aikana kolme uutta ohjelmaa, joissa tietotekniikalla ja digitaalisuudella on keskeinen rooli. Ohjelmat suu
Nokian rakennemuutoksen jälkeen työttömäksi ilmoittautuneista vajaa kolmasosa työllistyi suoraan. Loput ovat edenneet erilaisten