Veturitallilla tutustuttiin museovaunuihin ja -vetureihin.
Resiinalla matkasivat isot ja pienet.
Pienemmillekin oli sopivan kokoinen menopeli.
Kiwan majavamaskotti viihdytti lapsia.
Milla Ja Tuomas Metsäntähti nauttivat pullakahvit soppalounaan jälkeen.
Sieväsen miesväki osallistui jousiammuntaan. Äiti Jenni Pirkkalainen katsoi sivusta.
Insinööri-lehti

Höyryjuna puksutteli Hämeessä

Jokioisilla juhlittiin 100-vuotiasta Insinööriliittoa junailun ja hauskanpidon merkeissä.

Lämpömittari näytti miltei hellelukemia heti lauantaiaamusta, kun Tampereen Insinöörien tilausbussi lähti Tampereen Keskustorilta kohti Lounais-Hämettä. Matkassa oli mukana Insinööriliiton jäseniä perheineen.

Vuorossa oli tämän kesän ensimmäinen perhepäivä, joka on osa liiton 100-vuotisjuhlatapahtumia.

Humppilassa matkalaisia odotti museorautatien höyryjuna. Yhteensä 170 henkilöä nousi museojunaan, kuka avovaunuun, kuka umpinaiseen. Tarjolla oli ykkösluokan vaunuista kolmannen luokan tasoon.

Ennen kuin juna lähti liikkeelle, siihen yhdistettiin höyryveturi, jonka lämmittämistä odoteltiin. Odottelu sujui hyvin, sillä lapsia ilahdutti juhlavuoden pääyhteiskumppanin Kiwan maskottimajava. Majava apureineen jakoi lisäksi karkkeja.

Junamatkan aikana perheen pienimmät ilahtuivat pellolla pomppivasta jäniksestä ja laiduntavista lammaslaumoista. Isommille lapsille tuottivat huvia lehtipuut, joita oli kosketusetäisyydellä tasaisin välein. Niitä ylettyi hipaisemaan.

Kolmen asema rata

Jokioisten museorautatie on 14 kilometrin pituinen ja kapearaiteinen eli kappeeraitanen niin kuin paikalliset sitä kutsuvat. Humppilasta rata kulkee Minkiön kautta Jokioisten asemalle.

Rata avattiin vuonna 1898. Matkustajaliikenne loppui 1950-luvulla ja tavaraliikenne vuonna 1974.

Museorautatiellä aloitettiin liikenne vuonna 1978, ja nykyiseen mittaansa se rakennettiin osittain uudelleen 1990-luvun alkupuolella.

Perillä odotti monipuolinen huvialue

Ja hetkessä junan vauhti hidastui: saavuttiin perille Minkiön aseman juhla-alueelle. Aseman toiselle puolella oli tarjolla erilaisia aktiviteetteja kuten jousiammuntaa, frisbeegolfia ja curlingia. Toisella puolella oli muun muassa onnenpyörä ja soppakeittiö.

Ratapihalla ja veturitalleilla on esillä vetureita ja vaunuja, joista osa on korjattavana ja osa odottaa korjausta.

Muutaman keskipäivän tunnin ajan juhlaväki vietti pelaten, resiina-ajelulla, tallikierroksilla ja tietenkin lounastamalla soppakeittiössä. Monen lapsen päivän kruunasi pomppulinna.

Tuomas Metsätähti tuli tapahtumaan Milla- ja Miia-tyttäriensä kanssa.

– Junamatka ylitti odotukset, Metsätähti kertoi.

Nuorempi tytär aikoi tutustua jousiammuntaan.

Jousiammunta oli myös Matias ja Joona Sieväsen suosikki. Isä Janne Sievänen auttoi poikia ammunnassa. Äiti Jenni Pirkkalainen kiitteli tapahtumaa, jossa oli koko perheelle erilaista puuhaa.

Päivän päätteeksi pidempi junakierros

Minkiön asemalta juna lähti Säkkijärven polkan tahdissa kohti Jokioisten asemaa. Jokioisissa junan suuntaa käännettiin toisin päin, minkä jälkeen alkoi paluumatka kohti Humppilaa.

Riehakas ja helteinen päivä sai monet uuvahtamaan, ja osa torkkui junamatkalla. Osalla riitti vielä virtaa esimerkiksi kulkea pitkin junaa päästä päähän.

Humppilan asemalla alkoi kotimatka eri puolille muun muassa Pirkanmaata sekä Kanta- ja Päijät-Hämettä. Joitakin odotti oma auto, tamperelaisia odotti oma bussi.

Myös Hyvinkään-Riihimäen Insinöörit olivat liikkeellä tilausbussilla. Paluumatkalla oli hyvä kerrata päivän kohokohtia. Hiljalleen puhe vaimeni, ja monelta istuimelta kuului tyytyväistä tuhinaa. Mukavan päivän jälkeen maistui hetken unet.

Teksti ja kuvat: Kirsi Tamminen