Koronaviruksen takia osa kesäradoista on perunut kaikki kesän ravinsa, Riihimäki ei.
Insinööri-lehti

Insinööriliiton jäsenkortilla Riihimäen raveihin

Insinööriliiton jäsenet ovat kesän ajan tervetulleita Riihimäen raveihin koronatilanteen asettamien reunaehtojen rajoissa. Portilta pääsee sisään jäsenkorttia näyttämällä, mikäli tilaa on.

– Saamme ottaa katsomoalueelle enintään 500 ihmistä ja sen mukaan joudumme toiminaan. Yleisö pääsee sisälle siinä järjestyksessä, kun he paikalle tulevat, Riihimäen Raviseuran puheenjohtaja Ilmari Halinen kertoo poikkeusolojen käytännöstä.

Riihimäki on yksi maan suosituimmista kesäradoista. Riksun  kuudet ravit käsittävä ravikausi käynnistyy tulevana sunnuntaina klo 18. Halisen mukaan on mahdotonta ennakkoon arvioida, kuinka rivakasti 500 katsojan kiintiö täyttyy.

– Portin aukeavat klo 16. Kannattaa olla ajoissa liikkeellä, jos haluaa varmistaa sisäänpääsyn, hän sanoo.

Insinööriliiton nimikkolähtö ajetaan Riihimäen seuraavissa raveissa sunnuntaina 28.6.

Teksti ja kuva: Jari Rauhamäki