Työntekijät tekevät menestyvän yrityksen
30.8.2023Työllisyyskehitystäkin tärkeämpää on työn tuottavuuden parantaminen. Siinä avainasemassa ovat kasvuyritykset – ihmiset eivät kehitä työtään, jos se johtaa irtisanomiseen.
Työllisyyskehitystäkin tärkeämpää on työn tuottavuuden parantaminen. Siinä avainasemassa ovat kasvuyritykset – ihmiset eivät kehitä työtään, jos se johtaa irtisanomiseen.
Työn tuottavuuden kasvattamiseen ei ole helppoja ratkaisuja. Asiantuntijatyössä se ei lisäänny ainakaan työaikaa lisäämällä.
Tuottavuuden arvioinnissa otettava huomioon paljon asioita. On mm. ymmärrettävä, että tämän päivän huono luku voi tulevaisuudessa kääntyä reilusti plussan puolelle.
Musiikki tai sopivat ympäristön äänet voivat parantaa työn tehoa. Keinoa käytetään hyväksi ehkä vähemmän kuin kannattaisi.
Työelämän kehittämistä kannattaa lähestyä myönteisestä näkökulmasta. Onnistumisten korostaminen vie yksilöä ja organisaatiota eteenpäin.
Työhyvinvointi paranee, kun tietotyötä tekevän tehokasta työaikaa saadaan kasvatettua.
Suomi on jäänyt kilpailijamaiden jälkeen tuottavuuden kasvussa. Kiriminen vaatii investointeja tietointensiivisiin palveluihin.
Kakku pitää leipoa ennen kuin sitä voi jakaa. Työtuntien lisääminen ei paranna tuottavuutta, jos jaettava tuotos ei kasva.
Hyvinvoiva ja tuottava työyhteisö on erinomainen tavoite kenelle tahansa työnantajalle. Teknologiateollisuuden toimialalla on pitk
Maan hallitus on ajanut työnantajien Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kanssa jo reilun puolen vuoden ajan työelämän muutoksia