Janne Heikkilä kannusti Kaupan liittoa sopimusneuvotteluihin.
Jenni Ryynänen (oikealla) piti työehtosopimusta tärkeänä tasapuolisuuden kannalta.
Joel Salminen ojensi suukon ja lehtisen Sanna Tiaiselle.
Kylmä sää sai ihmiset kiirehtimään sisään SOK:n pääkonttoriin.
Insinööri-lehti

Kaupan väki valmistautuu työtaisteluun

Kaupan alan ylempiä toimihenkilöitä heräteltiin tänään aamukahvilla tietoisuuteen työtaistelutoimista viidessä paikassa Helsingissä.

SOK:n pääkonttori kylpee aamuauringossa. Oven edessä odottaa Ylemmät toimihenkilöt YTN:n toimijoita kahveineen ja suukkoineen. Töihin tulijoille ojennettava lehtinen kertoo vapun jälkeen alkavista työtaistelutoimista, joilla kaupan alalle pyritään saamaan työehtosopimus.

– Kuulin työtaistelutoimista viikko sitten. Uskon, että niillä on asiallinen tausta. Kannustan molempia osapuolia neuvotteluihin, sanoo töihin saapunut it-arkkitehti Janne Heikkilä.

– Yleensä työtaisteluihin turvaudutaan siinä vaiheessa, kun halutaan vauhdittaa neuvotteluja. Tilanne on sikäli poikkeuksellinen, että Kaupan liitto ei ole suostunut neuvottelemaan meidän kanssamme lainkaan, sanoo toimijana paikalla oleva Elena Gorschkow-Salonranta.

Heikkilä pitää työehtosopimuksen neuvotteluyritystä hyvänä asiana.

– Uskon, että työehtosopimus takaa yhteiskuntarauhan. Meillä on Suomessa yleisesti hyvät työmarkkinat, eikä siksi ole lakkoiltu kovin paljon, Heikkilä lisää.

Uutinen yllätti

Useat työntekijät kuulevat ovella ensi kertaa, että työtaistelutoimia on tulossa.

– Sehän on hyvä, huudahtaa järjestelmäasiantuntija Jenni Ryynänen.

– Kannatan työehtosopimusta, koska se toisi yhtäläiset oikeudet kaikille henkilöstöryhmille.

Osalle tulee yllätyksenä jopa se, ettei alalla ole työehtosopimusta. Käteen jaettu lehtinen kertoo siis monelle uutta asiaa.

SOK:n toimihenkilöitä tiedotettiin ovilla myös eilen, mutta osa työntekijöistä ehtii livahtaa kiireessä ja koleassa säässä ohi. Isossa pääkonttorissa on lisäksi peräti seitsemän ulko-ovea, ja osa kulkee sisään pysäköintihallista. Eilen parin tunnin aamukahvien aikana ehdittiin jakaa muutama sata pusua.

Tietoisuus kasvaa

Ylemmät toimihenkilöt alkavat vähitellen tulla tietoisiksi työtaistelutoimista, mutta neuvottelujärjestö pyrkii lisäämään yleistä ymmärrystä työehtosopimuksista.

– Meidän alamme ihmiset eivät ole koskaan lakkoilleet, joten he kysyvät perusasioita, kuten onko lakkoilu laillista, kertoo SOK:n ylempien toimihenkilöiden luottamusvaltuutettu Ulla Kivilaakso.

Yksi Kivilaakson teroittamista asioista on, että vaikka SOK:lla työehdot vaikuttavat olevan joillakin hyvät, sopimus takaa asiantilan pysymisen.

– Jos asiat eivät ole paperilla, mikään ei takaa, että ne ovat jatkossa hyvin, Kivilaakso muistuttaa.
Gorschkow-Salonranta lisää, että sopimuksen puuttuminen tarkoittaa myös tasapuolisuuden puuttumista.

– Yrityksissä on erilaisia sopimuksia, hyviä ja huonoja. Erot perustuvat tällä hetkellä lähinnä henkilökemiaan, Gorschkow-Salonranta sanoo.

Gorschkow-Salonranta jakoi tietoa eilen Stockmannilla. Siellä aiheesta oltiin paremmin tietoisia. Tavaratalossa on ollut lähiaikoina monet yt:t, joten työehdoistakin on jouduttu puhumaan.

Paikallista sopimista

Työnantajapuoli eli Kaupan liitto on korostanut julkisuudessa paikallisen sopimisen tärkeyttä. Liitto kuitenkin hylkäsi maaliskuussa YTN:n helmikuussa tekemän neuvotteluesityksen, joka olisi nimenomaan korostanut paikallista sopimista.

– Paikallinen saneleminen on heille tärkeämpää kuin paikallinen sopiminen, tiivistää keskuslakkotoimikunnan puheenjohtaja Joel Salminen.

Työehtosopimuksella YTN tavoittelee henkilöstöedustusjärjestelmän luomista ylemmille toimihenkilöille, työajan nykyistä parempaa seurantaa ja yleiskorotuksia alalla työskentelevien palkkoihin.

Jos Kaupan liitto ei aloita neuvotteluja työehtosopimuksesta, työtaistelutoimet alkavat toukokuun 2. päivänä eri kaupan alan yrityksissä. Ylityöt ja vapaa-ajalla matkustaminen kielletään määräaikaisesti, ja työnseisauksia järjestetään määrätyissä yrityksissä.

Teksti ja kuvat: Janne Luotola, Insinööriliitto