Generatiivisen tekoälyn käyttö on 41 prosentilla työpaikoista vielä alkuvaiheessa. Mahdollisuuksia uutta sisältöä tuottavalle tekoälyn käytölle tunnistettiin kuitenkin tilastoinnissa, raportoinnissa sekä datan analysoinnissa ja seurannassa. Sen sijaan mahdollisuuksia työsuojelun kehityksessä ei tunnistettu.
Tekoälyn hyödyntämisen strategia on laadittu selvästi useammin yksityisen kuin muiden sektoreiden työpaikoilla. Tavallisesti tekoälyllä pyritään pysymään teknologisen kehityksen mukana, halutaan kehittää uusia toimintatapoja, sujuvoittaa työtä ja karsia rutiinitehtäviä.
Vastaajista vain viidesosalle on tarjottu käyttöön turvallisia tekoälysovelluksia, ja vain 13 prosentissa työpaikoista henkilöstö on ollut mukana pohtimassa teknologian käyttöönottoa.
Vastaajista 14 prosenttia on sitä mieltä, että tekoäly on tehostanut työtä. Työn laatua teknologia on parantanut 11 prosentin mielestä.
Tekoälyyn liittyvinä työsuojeluriskeinä tunnistettiin useimmin tiedon luotettavuus ja virheellinen tieto.
Työsuojelupaneeli on Työterveyslaitoksen ja Työturvallisuuskeskuksen vuosittain toteuttama kyselytutkimus, joka tehtiin marras–joulukuussa 2024. Vastaajina oli työsuojeluhenkilöstöä.
Kuva: Dani3315/Mostphotos