Insinööri-lehti koulutus

Keskusjärjestöt haluavat parantaa osaamista

Työmarkkinakeskusjärjestöjen mielestä seuraavan hallituksen on nostettava osaaminen ja koulutus kärkiteemoiksi.

EK, KT sekä Akava, SAK ja STTK pitävät osaavaa työvoimaa Suomen menestyksen parhaana takuuna. Aihetta käsitellään Jyväskylässä järjestettävässä Ääni työlle -kiertueen tilaisuudessa, jossa aiheena on osaava työvoima ja koulutus. Kiertue vierailee alkuvuoden aikana yhdellätoista paikkakunnalla.

Keskusjärjestöt edellyttävät, että seuraavalla hallituskaudella laaditaan useamman hallituskauden toimenpidesuunnitelma, jonka avulla työikäisen väestön ajanmukaisesta osaamisesta huolehditaan. Tämä edellyttää koulutusjärjestelmän ja työvoimapolitiikan palveluiden uudistamista osaamisen lähtökohdista.

Koulutuspolun pitää olla kunnossa varhaisesta lapsuudesta lähtien. Laadukas varhaiskasvatus, peruskoulu ja toinen aste luovat pohjaa työelämään ja jatko-opintoihin siirtymiselle. Järjestöt pitävät tärkeänä, että lapset ja nuoret saavat laadukkaan koulutuksen ja hyvät eväät elämää varten.

Ääni työlle -kiertueen paikkakunnilla käsitellään työllisyyteen, osaamiseen sekä koulutuksen ja tutkimuksen liittyviä aiheita. Kiertuetapahtumissa pohditaan myös, viekö tekoäly työpaikkoja ja miten kaupungistuminen muuttaa Suomea. Paneeleissa esillä ovat lisäksi kestävä kehitys, tasa-arvoinen työelämä, EU ja maahanmuutto.

Kuva: Wavebreakmedia/Mostphotos