Neziri oli vuonna 2020 näkyvästi mukana Insinööriliiton kampanjassa, jossa tuotiin esiin insinöörien ja muiden tekniikan ammattilaisten työn merkitystä suomalaiselle yhteiskunnalle. Koska yhteistyöstä jäi molemmille hyvä maku, sitä päätettiin jatkaa.
Neziri tekee omalla Instagram-tilillään insinöörien työtä tunnetuksi erilaisten urheiluun liittyvien analyysi- ja mittauslaitteiden kautta. Maan eturivin yleisurheilijoihin kuuluva aituri voi vuoden aikana näkyä myös joissakin liiton tilaisuuksissa, mikäli ne ovat sovitettavissa hänen aikatauluihinsa.
Olympiavuonna fokus on tietenkin urheilussa ja kilpailumenestyksessä. Kausi on ainakin alkanut lupaavasti, sillä hallikauden aikana hän on parantanut 60 metrin aitojen Suomen ennätystä kahteen otteeseen yhteensä 0,06 sekunnilla.
EM-kisojen kautta kohti Tokiota
EM-hallikisat ovat edessä viikonvaihteessa Puola Torunissa. Nezirin 60 metrin aitojen SE-tulos 7,91 on maanosan talven hallitilastoissa kolmanneksi paras. Herkässä lajissa mitalia ei kuitenkaan voi luvata pelkästään tilastoja katsomalla.
– Ilman muuta hyvin mennyt hallikausi ja tulostaso on lisännyt odotuksia koko kautta ajatellen. Tavoite on mitali ja se on mahdollinen, mutta laji on superherkkä, Neziri sanoo.
60 metrin aidoissa korostuu muun muassa reaktioajan ja sitä kautta hyvän lähdön merkitys. Nezirin mukaan 100 metrin aidoissa lähdön pientä epäonnistumista ehtii vielä paikata, mutta hallissa 40 metriä lyhyemmällä matkalla se on hankalaa.
– Mitäpä sitä muuta voi sanoa kuin käyttää kulunutta sanontaa, että parhaani teen ja katsotaan, mihin se riittää, Neziri nauraa.
EM-hallikisat ovat hänelle tärkeä välietappi matkalla kohti Tokion olympiakisoja.
– Olympiakisojen siirtyminen vuodella eteenpäin näyttää ainakin tulosten osalta osuneen kohdalleen. Odotan kesää ja ulkokautta innolla, jyväskyläläinen pika-aituri sanoo.