Insinööri-lehti

Insinööriliiton 100-vuotisjuhlavuosi käynnistyy Oulusta

Sata vuotta täyttävän Insinööriliiton mittava juhlavuosi alkaa viikonvaihteessa Oulussa.

– Aloitamme juhlavuoden arkisesti töitä tekemällä. Järjestöjohto kokoontuu jo perjantaina joka vuosi pidettäville kaksipäiväisille neuvottelupäiville miettimään järjestäytymisen ja liiton tulevaisuuden haasteita. Lauantain päätteeksi on ensimmäinen juhlavuoden kuudesta konsertista, joiden tuotoilla tuetaan suomalaisten lasten ja nuorten hyvinvointia, puheenjohtaja Samu Salo sanoo.

Salon mukaan Insinööriliitto päätyi viettämään juhlavuotta eri puolilla Suomea. Tavoitteena on näkyä ja kuulua, rikkoa perinteisiä käsityksiä insinööreistä ja avata insinöörien maailmaa sekä työn monipuolisuutta laajalle yleisölle.

– Haluamme muistuttaa, kuinka monella elämäalueella insinöörityö ja kädenjälki näkyvät, hän sanoo.

Juhlavuoden yksi päätapahtuma on Tulevaisuutta luomassa -konserttikiertueOlavi UusivirranDiandranIda Elinan ja Osmo Ikosen tähdittämän konserttikiertueen yhteistyökumppanina liitolla on Me-säätiö.

– Keräämme varoja säätiön projektiin, jonka tavoitteena on lisätä lasten teknistä osaamista arjessa. Tavoitteena on juhlavuoden aikana muutenkin rohkaista nuoria kiinnostumaan insinöörikoulutuksesta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.

Salo huomauttaa, että tulevaisuutta ei voi täysipainoisesti luoda tuntematta myös menneisyyttä.

– Insinööriliitossa lähestyvä juhlavuosi antoi sysäyksen liiton ja ammattikunnan historiaa käsittelevälle tieteelliselle tutkimushankkeelle, jossa liiton historiaa tarkastellaan osana suomalaisen yhteiskunnan teknistymiskehitystä. Uskon, että myös syksyllä julkaistavassa historiassa näkyy insinöörikunnan rooli yli satavuotiaan Suomen rakentajana, puheenjohtaja Samu Salo toteaa.