Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtajan nimi on Veli-Matti Mattila. Jos siis muistatte Elinkeinoelämän keskusliiton, EK:n, järjestön, joka joskus muinoin oli mukana rakentamassa työllisyyttä, kasvua ja toimeentuloa Suomeen. Sittemmin järjestö ilmoitti, että se ei enää näihin työmarkkina-asioihin puutu.
Tästä huolimatta tämä Mattila, siviilissä Elisan toimitusjohtaja, halusi viikonlopun Hesarissa kertoa suomalaisille, että heidän palkkansa ovat 10–15 % liian korkeat.
On sinänsä hassua, että työmarkkina-asioita haluaa lehden haastattelussa käsitellä sellaisen järjestön puheenjohtaja, jonka vetämä pumppu ei halua koskea näihin kiusallisiin työmarkkina-asioihin pitkällä tikullakaan. Tai ainakaan sopia palkoista, mikä on aivan keskeistä työmarkkinapolitiikkaa.
Tavallaan asia kyllä näyttää selvältä. Kun EK ei enää ole työmarkkinajärjestö, niin sieltä näyttää samalla silmänräpäyksellä, yhdellä päätöksellä kadonneen myös alan asiantuntemus. Mattilan palkkalausahdus osoittaa suurin piirtein sellaista asiantuntemuksen tasoa, jota paavillinen kirkko näytti toteen tuomitessaan maata pyöreäksi väittäviä tiedemiehiä.
Ajatellaan nyt ensin vaikka sitä, että Suomessa on vuodesta 2010 alkaen tuettu yrityksiä lisää noin 7 miljardilla eurolla lisää. Se on tapahtunut veroeuroilla, meiltä kaikilta kerätyiltä rahoilla. On poistettu yrityksiltä Kela-maksu ja alennettu kahteen otteeseen yhteisöveroa. Lisäksi yrityksiltä on siirretty palkansaajille miljardin verran sosiaaliturvamaksuja. Tämä kaikki on tehty työllisyyden nimissä.
Samaan aikaan suomalaisten palkat ovat kasvaneet suhteessa tuottavuuteen hitaammin kuin euroalueella keskimäärin. Yksikkötyökustannuksemme ovat kasvaneet esimerkiksi Saksaa hitaammin vuodesta 2013 alkaen. Ja samaan aikaan on painokkaasti todettava, että palkkatasomme ei euromääräisesti kilpailijamaita kovempi, pikemminkin päinvastoin. Nämä kaikki ovat todennettavia tosiasioita.
Edelleen voidaan todeta, että Suomen ongelma on missään vaiheessa tuskin ollut kustannuskilpailukyky. Palkkojen osuus ei usein ole ratkaiseva, varsinkaan teollisuudessa. Siellä keskimäärin 15 prosentin palkanalennus tarkoittaisi 2,25–4,5 prosentin laskua kustannuksiin. Tästäkö todella on kilpailukykymme kiinni, että tuotteiden hintoja voitaisiin laskea tuon verran? Sen jälkeenkö paperikoneet kävisivät paremmin kaupaksi?
Elinkeinoelämän etujärjestöön on Mattilan lisäksi ilmeisesti pesiytynyt muutenkin melkoinen joukko vaihtoehtoisessa todellisuudessa eläviä johtajia, kun kerran puheenjohtajansa lausunnot noin vain hyväksyvät.
Pitää muistaa, että esitetty palkanleikkaus olisi kotimaiselle ostovoimalle tuhoisaa eikä se edes olisi ratkaiseva parannus kilpailukyvyllemme. Voittoja se toki lisäisi.
Aika velikultia, Veli-Matti ja kumppanit.
Petteri OksaInsinööriliiton neuvottelujohtaja
