Vanha mikä vanha

Täytin jokin aika sitten 58 vuotta. Miehen iän voi aina kertoa kysyttäessä ja vaikka näin kysymättäkin. Turha sitä on yrittää peitellä, kokemuksen karttumista.

Ikääntyminen tuo tullessaan monenmoista uutta ihmeteltävää. Reumatologikin on ruvennut morjestamaan. Nuorempana sai ihmetellä, kun autovaraosamyyjä alkoi morjestelemaan. Nykyään tilaan netistä. On helpompaa, kun ei tarvitse kävellä takaisin Motonetin parkkipaikalle ottamaan kuvaa rekisterikilvestä.

Luin jokin aika sitten Duunitorilta mielenkiintoisen artikkelin, jossa pohdittiin seitsemää syytä, miksi yli 50-vuotias ei enää työllisty. Eihän se noin ole, ajattelin, ja aloin pohtia lukemani pohjalta, kuinka se voisi toisin olla.

Vanha on kuulemma kallis. Ei välttämättä. Hiljattain kuulin erään entisen puhelinvalmistajan entisen toimitusjohtajan tokaisseen, ettei heillä makseta vanhenemisesta. Noinhan se on. Osaamisesta maksetaan ja se nyt vaan tuppaa karttumaan iän myötä.

Vanha on kuulemma sairas. Iän myötä on kuitenkin tullut kyky arvioida pakkasen purevuus ja laittaa pitkät kalsarit jalkaan. Ja se pitää nuhakuumeen loitolla. On muuten urbaani legenda, ettei stadilaiset käytä pitkiä kalsareita. Kyllä fiksummat ja vanhemmat stadilaiset käyttävät. Olen itse nähnyt.

Vanha on kuulemma hidas. Pötypuhetta, sanon minä. Saattaa näyttää, ettei mitään tapahdu, mutta iän myötä on omaksuttu Lean-filosofiankin mukaista täsmällisyyttä ja hukan minimointia. Sähläävä Non Added Value Time ei näy, eikä siten anna vaikutelmaa paljosta lisäarvollisesta tekemisestä. Kokonaisuus ratkaisee prosessitehokkuudessa.

Vanha kuulemma löysää tahtia eläkeiän lähestyessä. Miten sen nyt ottaa. Turha hoppu on jäänyt pois, koska optimaalinen tapa toimia on opittu vuosikymmenten aikana. Samoin on jäänyt muukin turhanpäiväisyys. Liikennevaloissa nuoren mopopojan alta kuuluu vuosikymmenten takaa tuttu konesammakon kurnutus. Oikean käden ranne vatkaa eestaas ja kone soi kuin Kimmo Pohjosen kurttu. Vieressä yli viisikymppinen asiantuntija luo finninaamaan paheksuvan katseen ja antaa koneensa käydä tyhjäkäyntiä säästäen sitä ja katoavia luonnonvarojamme.

Vanha kuulemma vastustaa muutosta. En vastusta, en missään tapauksessa! Eikä muutoksen vastustaminenkaan itse asiassa ole vastustamista. Pikemminkin se on opitun tiedon soveltamista oikealla tavalla oikeassa paikassa. Iän tuoma kokemus antaa itsevarmuuden esittää perusteltuja kysymyksiä oikeassa paikassa. Se on hyväksyttävä silloin, kun on aihetta. Asenne ratkaisee.

Vanhalla on kuulemma teknofobia. Uusia tekniikoita ei muka omaksuta. Vanha koira opi uusia temppuja, mutta ihminen ei ole koira. Fysiikka ei ehkä vanhemmiten enää kohene, mutta pää pelaa varmasti yhtä hyvin kuin nuoremmilla.

Hyvä esimerkki tästä on Leinon Irja, entinen naapurin täti. Irja käyttää päivittäin sosiaalisen median mahdollisuuksia ollakseen mukana maailman menossa. Ja hän on sentään syntynyt vuonna 1929. Ja saattaa se teknofobia iskeä nuorempiinkin siinä kohtaa, kun pitää CNC-koneelta siirtyä manuaalisorville tai kun huomaa, ettei ruiskuohjaimen karttaa voi mäpätä vaakaimukaasuttimeen.

Vanha ei kuulemma työllisty, jos on pomoaan pätevämpi. Jos näin on, suurempaa virhettä ei voi esimies tehdä. Jo ennen ajanlaskumme alkua kiinalainen Sunzu esitti kirjassaan Sodankäynnin taito, että suhde viholliseen on hyvä olla läheinen, sillä viholliselta voi aina oppia jotain uutta. Joten miettikää, miksi se pomo poikkeaa työpisteessänne niin usein.