Insinööri-lehti

Pöytä on katettu

Ravintolassa käyminen on ihanaa. Säästyy aikaa ja omaa energiaa. Parhaita puolia on, kun pääsee viihtyisään ja siistiin paikkaan ja joku toinen tekee kaiken työn ruuanlaiton eteen. Saa vain istahtaa ja nauttia upean aterian eikä tarvitse edes siivota jälkiään.

Taustalla tehtävä työ makunystyröitä hivelevän annoksen eteen on suuri. Ravintolan täytyy tuntea potentiaalinen asiakaskuntansa, jotta se voi saada aikaan menestyvän konseptin, jolle on kysyntää. Tähän kuuluvat laadukkaat raaka-aineet, mukava miljöö, maukkaat annokset ja henkilökohtainen palvelu.

Kaiken tämän tulee olla kunnossa, jotta asiakkaat löytävät ravintolan, tulevat sinne uudestaan ja suosittelevat sitä muillekin. Ainoastaan osa tästä on näkyvää asiakkaalle, mutta suuri osa tapahtuu taustalla emmekä usein tule edes ajatelleeksi sitä ruokaillessamme lempiravintolassamme.

Ammattiliiton jäsenyys luo turvaa työelämässä. Myös tämän lauseen taakse kätkeytyy paljon näkymätöntä työtä, jota tulee harvoin pohtineeksi. On helppo siirtyä opinnoista työelämään, kun on valmiiksi tehty joukko työehtosopimuksia ja rakennettu järjestelmää siten, että siellä on hyvä työskennellä.

Liiton palvelut on räätälöity jäsenkunnan mukaan.

Joku toinen on miettinyt työpäivien ja -viikkojen pituutta, lomia, ylitöiden korvaamista, työterveyshuoltoa, sairastumistilanteita, irtisanomissuojasta tai perhevapaista puhumattakaan. Esimerkiksi uutta työtä hakiessa on tärkeää olla käsitys palkan suuruudesta. Siitäkin on valmiita tilastoja, joihin voi nojata. Työsopimusta kirjoittaessa ei tarvitse käyttää tolkuttomasti aikaa selvittääkseen omia työehtojaan, sillä pöytä on meille valmiina katettuna.

Ravintolassa en voi tilata mitä mieleeni juolahtaa vaan valittavana on tietty listakokonaisuus. Jos kokki ei osaakaan hommaansa ja ruoka ei maistu, tuskin palaamme ravintolaan uudestaan.

Antamamme vastaus liitostakaan ei jäsentämme aina välttämättä miellytä, mutta laki ja tehdyt sopimukset ovat meille kaikille samat ja niitä noudatetaan. Työelämää voimme kuitenkin kehittää. Siksi teemme jatkuvaa vaikuttamista lakipykäliin ja kannanottoja työelämän kysymyksiin. Ammattiliittojen vahva vaikuttaminen näkyykin uudessa työaikalaissa ja kilpailukieltosopimuksissa.

Liiton palvelukokonaisuus on tarkasti suunniteltu ja räätälöity jäsenkunnan tarpeet huomioon ottaen. Ydinosaaminen kiinnittyy edunvalvontaan ja sopimustoimintaan. Työelämä tarvitsee meitä kaikkia kehittyäkseen, mutta meidän kaikkien ei tarvitse tehdä vaadittavaa näkymätöntä työtä, vaan voimme jäsenyyden avulla pitää pöytämme valmiiksi katettuna.

Käytetyimpiä Insinööriliiton jäsenetuja ja -palveluja jäsenkyselyn mukaan ovat palkkatilastot, tapahtumat, ILRY mobiili ja webinaarit. Näistä tykätyimpien listalle jäsenistömme luetteli palkkatilastot, työsuhdepalvelun, koulutukset ja työnhakemiseen liittyvien dokumenttien kommentoinnin.

Insinööriliiton toiminta perustuu samaan ajatukseen kuin ravintoloissa. Tunnemme jäsenkuntamme ja palvelemme menestyen. Keskustelevat jäsenet tulevat luoksemme aina uudelleen ja tuoden myös kollegoitaan mukanaan. Pöytämme on katettu ja sinne ovat kaikki insinöörit tervetulleita. Palveluannos sisältää työelämän turvan.

Satu-Maarit Urtti
Insinööriliiton työehtoasiantuntija