Komediaryhmä Monty Python teki aikanaan hyvin mediatietoista komediaa, ensin televisioon ja myöhemmin valkokankaalle. Älykästä, rajoja rikkovaa ja oivaltavaa huumoria. Samalla tuli käsiteltyä vakaviakin aiheita Jeesuksesta koko elämän syvimpiin kysymyksiin.
Ryhmän viimeinen elokuva oli nimeltään Monty Python ja elämän tarkoitus (Monty Python’s The Meaning of life). Omalla absurdilla tavallaan se käsitteli suurinta asiaa, olemassaoloa, elämän tarkoitusta.
Absurdi on avain, joka johdattaa otsikkooni. Minna Helteen johtama Elinkeinoelämän keskusliitto EK käsitteli puolivahingossa ammattijärjestöjen olemassaolon tarkoitusta, kun järjestö toukokuun lopussa julkaisi eduskuntavaalitavoitteensa. Jos historia ei todistaisi muuta todeksi, tätäkin julkaisua voisi pitää synkkänä komediana.
Ainakin yhden asian tavoitteet todistavat. Työnantajan vaatimukset eivät koskaan lopu, aina löytyy jotain heikennettävää, palkansaajalta pois otettavaa. Aina voi siirtää päätäntävaltaa sopimisesta kohti työnantajan direktio-oikeutta ja yksipuolista sanelua.
Jokainen voi käydä tarkistamassa työantajajärjestön vaatimuslistan sen omilta sivuiltaan. Järjestölle vähintään puoli pistettä avoimuudesta.
Lista on hengästyttävän pitkä. Ylemmät toimihenkilöt pitää siirtää pois työaikalain piiristä, lakisääteiset sunnuntai- ja ylityökorvaukset pois ja sovittavaksi paikallisesti, helatorstain ja loppiaisen korvaukset pois ja työntekijä kannalta aikaisempaa tiukemmat työaikajoustot paikallisesti sovittavaksi.
Tällaista sketsiä kukaan ei ehkä osaisi edes kirjoittaa.
Ja vähän vielä lisää: lomautusilmoitusaika laista pois kokonaan, opintovapaaoikeuden rajoittaminen, loman ansaitseminen ja antaminen enemmän työantajan päätettäväksi ja kaikki lainkohdat avattava toisin sopimiselle , mikä esimerkiksi tarkoittaa, että voisi sopia kuusi kuukautta pidemmästä koeajasta.
Ikivanhan ostoskanavan sanoin, eikä tässä vielä kaikki. Kun toinen käsi antaa, niin toinen ottaa. Kun on aiemmin haluttu – ja halutaan edelleen – lisää asioita sovittavaksi, samalla halutaan rajata sopimista.
Esimerkiksi työaikajoustojen kohdalla EK haluaa, että paikallisesti voi sopia työehtosopimuksen estämättä. Eli halutaan kieltää sopimusosapuolilta paremmin sopiminen siinäkin tapauksessa, että se molemmille osapuolille käy.
Monty Pythonin komedialliseen henkeen sopii sekin, että edellä mainittuja työelämän muutoksia ajaa järjestö, joka aiemmin asettautui suurieleisesti työmarkkinasopimisen ulkopuolelle. Tosin tällaista sketsiä tosin kukaan ei ehkä osaisi edes kirjoittaa.
Palkansaajille ja heidän järjestöilleen elinkeinoelämän julkilausutut tavoitteet kuitenkin alleviivaavat sitä, miksi järjestäytymisellä on merkitystä. Jos liittoja ei olisi, tällaista työelämä sitten olisi. Työntekijät ajettaisiin pitkillä viikoilla loppuun, ei ylityökorvauksia, ei päätäntävaltaa, ei oikeutta sopia.
Toivoa sopii, että yhtymäkohta Monty Pythoniin löytyy vielä siitäkin, että tämä jää elinkeinoelämän ykkösjärjestön viimeiseksi absurdiksi listaksi, samalla tavalla kuin Elämän tarkoitus jäi Monty Pythonin viimeiseksi elokuvaksi.
Petteri Oksa
Insinööriliiton edunvalvontajohtaja