Jos joku ei ole vielä huomannut, maassa käydään työmarkkinoihin liittyviä neuvotteluja monella rintamalla. Postin ympärillä on oma hässäkkänsä, mutta sen lisäksi työnantajat ja palkansaajat neuvottelevat kymmenistä työehtosopimuksista.
Kaikki ei ole sujunut kuin Strömsössä. Sopimuksia ei ole kuulunut, ensimmäisiä painostustoimia on käynnistelty. Muun muassa YTN on antanut kahta sopimusalaa koskevan lakkovaroituksen.
Sopimusneuvotteluja käydään myös mielikuvien tasolla. Ja mikä on siihen otollisempi väline kuin media mukaan lukien sosiaalinen media, tuo mielikuvien ja suoranaisten valheiden luvattu alusta.
Esimerkkejä voisi luetella pilvin pimein. Nappaan yhden esimerkin oikeasta mediasta.
Työnantaja uskottelee olevansa hyväntekijä.
Olihan se huvittavaa lukea lehdestä työnantajaliiton suuresta vastaantulosta, Teknologiateollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Minna Helteen lupauksesta antaa Teollisuusliitolle kikytunnit anteeksi. Toki niin, että menetetyt tunnit on otettava huomioon palkkaratkaisussa.
Helle laskeskeli niiden vaikutuksen olevan työvoimakustannuksiin 1,4 prosenttia. Eli sen verran pitäisi duunarien tinkiä palkkatoiveestaan heti kättelyssä, jos mielii päästä eroon kikytunneista.
Samat, onnettomat kikytunnit kummittelevat myös muiden henkilöstöryhmien neuvotteluissa. Nähtäväksi jää, onko samaa jalomielisyyttä luvassa myös muille, vai johtuuko Helteen hyväsydämisyys Teollisuusliittoa kohtaan vain siitä, että heillä kikytunnit on kirjattu jo aikoja sitten irtisanottuun työehtosopimuksen lisäpöytäkirjaan, ei itse sopimukseen.
Oli niin tai näin, ainakin vastaantulon suuruudesta voi olla montaa mieltä. Minusta työnantajan käsi käy ensin palkansaajan oikeassa taskussa, ottaa sieltä kasan euroja, siirtää ne palkansaajan vasempaan taskuun ja uskottelee yleisölle olevansa hyväntekijä vailla vertaa.
Sirkuksessa tällaista kutsuttaisiin silmänkääntötempuksi.
Asiasta toiseen. Keskustelin menneellä viikolla kahden itseäni fiksumman kansalaisen kanssa niitä näitä. Kun tiesivät ammatillisen suuntautuneisuuteni, työmarkkinatunnelmia kyselivät. Annoin tavanomaisen ympäripyöreän raporttini, mikä poiki lisäkysymyksen.
– Miten käy keväällä julkisen puolen naisvaltaisten hoitoalojen muita korkeammille palkankorotuksille ja kymmenen vuoden palkkaohjelmalle? Mitä luulet, onnistuuko?
Ilmeisesti vastaukseni ei ollut järin positiivissävytteinen, koska naisvaltainen kuulijakuntani tuhahteli närkästyneenä naisten palkkakuopan jäävän siis jälleen täyttämättä.
– Jos näin käy, miten he asiaan keväällä suhtautuvat. Kun se kerran on heille luvattu, kuului pahoittelu.
Oli pakko kysyä, kuka on luvannut ja mitä. Kävi ilmi, että heille oli julkisen keskustelun perusteella syntynyt käsitys, että nyt jos koskaan julkisen sektorin naisvaltaisille matalapalkka-aloille on luvassa helpotusta.
Ikävä ihminen kun olen, ilmoitin heille, ettei heille kukaan ole mitään luvannut. Kyse on pikemminkin liittojen johdon asettamista neuvottelutavoitteista, tässä vaiheessa ei juuri muusta.
Yhdessä totesimme, että mielikuvasta oli kehittynyt suoranainen väärinkäsitys.
Jari Rauhamäki
Insinööriliiton viestintäpäällikkö
