Järjestys se olla pitää. Niin sitä sanottiin ennen vanhaan sekä kotona että koulussa. Nykyään lausahdusta pitäisi kai jatkaa sivulauseella ”vaikka vähän huonompikin”. Tulisi vähän järjestyneempi olo itse kullekin.
Omalta kohdaltani järjestystä alettiin takoa päähäni viimeistään armeija-aikana Riihimäen viestirykmentissä, jos viisaus ei ollut tarttunut nuoreen mieheen jo aiemmin. Ruotuväen menetelmät olivat moninaiset ja vaativat välillä pitkää pinnaa ja hyvää kuntoa.
Armeijasta saadun opin jälkeen olen pyrkinyt noudattamaan järjestystä. Muutamia repsahduksia on toki tullut, mutta en ole niistä kirjaa pitänyt tai isommin repostellut. Onneksi eivät myöskään lähimmäiset. Ihminen on erehtyväinen ja armollinen, jos sille päälle sattuu.
Autotalli ja varasto ovat minulle ehkä tärkeimmät järjestyksen kohteet. Siellä ne repsahduksetkin syntyvät. Selityskin on olemassa. Liiallinen harrastusprojektien määrä houkuttelee aloittamaan uutta, ennen kuin edellinen on valmis.
Tämä johtaa holtittomaan työkalujen ja tarvittavien materiaalien hujan hajan sijoitteluun. Työvälineiden puhdistus ja palautus unohtuu, tavarat eivät enää löydy vakiopaikaltaan.
Arkadianmäelle on syntynyt tolkun järjestys.
Työkalutaulussani on vissi paikka kullekin kalulle. Siinä ne aina pitäisi olla löydettävissä, ehjinä ja puhtaina. Aina niin ei ole. Perillisilläkin saattaa olla oma osuutensa edellä mainittuun.
Keittiö on toinen paikka, jonka systemaattisesta järjestyksestä pidän. Lapsuuteni kodista olen oppinut lusikkalaatikon järjestyksen, joka on haarukat-veitset-lusikat. Tiedättehän, haaveilujärjestys.
Vieraassa paikassa saattaakin mennä hetki, että saan otettua sujuvasti oikean aterimen laatikosta. Se on vähän niin kuin ajelisi moottoripyörällä englantilaista maalaistietä. On siinäkin opettelemista, kun oikea ja vasen ovat väärinpäin. Erityisesti varoitan kiertoliittymistä.
Eduskunnassa ja maan hallituksessakin lienee myös tarkka järjestys. Istumajärjestys on määrätty, salissa puhutaan tietyssä järjestyksessä puhemiehen ohjaamana ja kukaties median kuvissakin mahdetaan pönöttää ennalta sovitun mukaisesti.
On tarkkaa, kuka on oikealla, kuka vasemmalla. Kukaties keskellä saattaa joskus olla orpo olo, jos asia on hankala. Kahvilassa, kuulemma, voi istua lähes mihin vaan.
Nyt näyttää siltä, että Arkadianmäelle on syntynyt tolkun järjestys. Eri mediat ja viestipalvelut ovat saattaneet tietoomme, että sielläkin, mahdollisesti keittiössä, on mietitty kaikki uusiksi. Jopa saksille ja leikkuulaudalle on löydetty omat, uudet paikkansa.
Itse toivon, etteivät muutokset ole pysyviä eikä mainitut välineet jatkuvasti käytössä. Omassa keittiössäni niillä on tietenkin omat paikkansa ja ovat esillä vain tarvittaessa. Muulloin pidän ne visusti piilossa.
Hannu Takala
Insinööriliiton työehtoasiantuntija
