Insinööri-lehti

Karkki vai kepponen?

Syksy on jo pitkällä ja valon määrä vähenee koko ajan. Vajaan parin kuukauden päästä elämme vuoden pimeintä päivää eli talvipäivänseisausta.

Pimeä aika ilman valoa vie monilta voimia ja jaksamista. Aamuisin nukuttaa enemmän ja usein käy niin, että työt aloitetaan ja lopetetaan pimeän aikaan.

Energiaa ei vain tunnu riittävän millään. Joku saattaa olla niin väsynyt, että ilmoittaa töihin pitävänsä sairauspoissaolopäivän olon ollessa vähänkin tavallisesta poikkeava ja epämukava.

Mistä saada lisää voimaa ja energiaa tähän vuoden aikaan, kun ei niitä kausivalojakaan viitsi poltella energiakriisin ollessa vielä tuoreessa muistissa?

Pallo tuijotti silmätarroineen minua työpisteelleni.

En ole oikein koskaan ollut Halloween-juhlija. Tämä irlantilainen muinaisten kelttien Samhain-juhla rantautui Suomeen jo kolmisenkymmentä vuotta sitten. Kauppojen hyllyissä on tarjolla vaikka minkälaista koristetta ja asustetta, ja lehtien palstatilan valtaavat erilaiset kammotusreseptit. Tarvitsemmeko tätä kaikkea?

Lapseni toivoi kauppareissulla kovasti, että ostamme kurpitsan ja teemme siitä lyhdyn ulko-ovelle. Suostuin tähän, sillä saimme siitä kivaa yhteistä puuhaa yhdelle illalle.

Kauppareissun jälkeen oranssi pallo tuijotti silmä- ja suutarroineen minua etätyöpisteelleni keittiön pöydältä. Kyllähän sitä katsoessa alkoi pakostakin hymyilyttää. Ja ehkä yllättäen aloin odottaa, että saamme kaiverrukset tehtyä ja kurpitsan tervehtimään rapullemme tulevia keppostelijoita.

Karkki ja kepponen juontaa juurensa 1500-luvun Irlantiin, jossa ihmiset pukeutuivat naamiaisasuihin ja kiersivät talosta taloon lausuen esimerkiksi runoja saadakseen ruokaa tai herkkuja. Irlannissa varoiteltiin tulevasta epäonnesta, jos ei kiertelijälle antanut palkintoa.

Myöhemmin Pohjois-Amerikassa perinne muutti muotoaan siten, että erityisesti lapset alkoivat kiertää talosta taloon saadakseen karkkeja. Oletko sinä varautunut keppostelijoihin karkeilla vai uskallatko ottaa riskin mahdollisesta kepposesta?

Ehkäpä työpaikoilla tulevaisuuden kepponen on sellainen, jossa työkavereiden pöpöt kiertävät yhtä tehokkaasti kuin pienillä lapsilla, kun kollega tulee töihin sairaana välttääkseen palkattoman ensimmäisen sairauspoissaolopäivän.

Satu-Maarit Urtti
Insinööriliitton työehtoasiantuntija