Onhan se on ollut historiallinen viikko, kerta kaikkiaan. Viikolla on vietetty yhtä jos toistakin syntymän juhlaa, joista työmaan perjantain kahvitunnilla nostimme kaksi yli muiden. Kuinka ollakaan, molemmat tapahtumat sattuivat vielä samalle päivälle, keskiviikoksi.
Aamupäivällä kansakunta sai maan hallitukselta vapauttavan tiedon. Noin kahdeksan kuukautta kestänyt piinaava odotus on päättynyt, Sipilän hallitus on hyväksynyt keskusjärjestöjen neuvotteleman ratkaisun yhteiskuntasopimukseksi. Vihdoinkin, halleluja!
Ruotsalainen monarkia myöhästyi koko suomalaisen yhteiskunnan juhlahetkestä vain tunteja. Illalla koko maailmalle kerrottiin Ruotsin saaneen uuden prinssin, jonka nimeksi varmistui seuraavana päivänä Oscar Carl Olof. Joten lycka till vaan kaikki ruotsalaiset!
* * *
Rehellisesti puhuen emme me työmaalla länsinaapurin Oskarista ole olleet kovinkaan innostuneita. Pääosin kaikki raavaita miehiä, osa vielä kohtuullisen iäkkäitä; kersa mikä kersa, samanlaista itkua, unettomia öitä ja vaippojen vaihtoa se on lapsen syntyminen, oli prinssi tai ei.
Sen sijaan yhteiskunta- tai kilpailukykysopimuksesta on riittänyt loppuviikoksi jutunjuurta. Kahvikopilla äänessä ovat olleet pääasiassa he, jotka omasta mielestään näistä asioista jotain ymmärtävät, eli käytännössä vanha Nieminen.
* * *
Nieminen ihmetteli heti tuoreeltaan hallituksen suurta riemua ja iloa sopimuksen syntymisestä.
– Onhan tässä nyt vähän astian maku. Ensin hallitus tekee puoli vuotta kaikkensa, ettei sopimusta vaan syntyisi, joulun aikaan saa ilmeisesti joulupukilta lahjaksi jonkinlaisen herätyksen ja ottaa vihdoin järjen käteensä.
– Nyt herrat esiintyvät televisiossa kuin olisivat koko maailman pelastaneet, vaikka vielä tiistaina nyrpistivät nenäänsä työmarkkinajärjestöjen kovalla vaivalla aikaan saamalle neuvottelutulokselle. Hemmetin farisealaiset, hän meuhkasi.
Sieväsen oli pakko myötäillä Niemisen ajatuksia. Jos tässä nyt työmarkkinasopu syntyy, niin kyllä se syntyi hallituksesta riippumatta, ei sen ansiosta.
* * *
Ratkaisun historiallisuudestakin Niemisellä oli hieman erilainen käsitys kuin Sipilän hallituksen kellokkailla. Maan poliittista lähihistoriaa hyvin tunteva ja kohtuullisen hyvämuistinen mies muistutti, että ovat työmarkkinajärjestöt ennenkin sopineet kovissa paikoissa asioista.
– Sellaisia ei vain porvari halua muistaa, kyllä näin on jämpti niin. Ja niin käy tälläkin kertaa. Ei kulu aikaakaan, kun taas alkaa valitus, että työmarkkinaosapuolet eivät pysty siihen eikä tähän, on jäykkyyttä paitsi käytöksessä myös työmarkkinoilla, kalliita ovat suomalaiset insinöörit ja kirvesmiehet.
Nieminen kehotti laittamaan rinnakkain pari viimeistä maan hallitusta ja kotimaisen työmarkkinajärjestelmän. Hän arveli, että korporaatioiden ansiot eivät politiikalle häviä, mitä isoihin ratkaisuihin tulee.
– Niin että esimerkiksi sotea tässä odotellaan, hän ilmoitti.
