Insinööri-lehti

Porvariston hillitön charmi

Juha Sipilän kolmen puolueen hallituksen ohjelma on sitten selvillä. Työmaalla sitä loppuviikosta porukalla ruodimme ja tulimme siihen tulokseen, että varsin karu on paperi.

No löytyi sieltä hyvääkin. Hallitus aikoo ryhtyä kirimään kiinni muutamalla sadalla miljoonalla eurolla infrastruktuurin korjausvelkaa, jota on edellisten hallitusten jäljiltä kertynytkin melkoinen määrä.

Nuo miljoonat tulevat meidän kannalta tarpeeseen. Jos vaikka niiden avulla välttyisimme seuraavan neljän vuoden aikana työttömyydeltä. Työttömyys on hallitusohjelmapaperin perusteella jatkossa kohtalo, jota ei toivo edes pahimmalle vihamiehelle, sen verran kovia leikkauksia hallitus suunnittelee työttömäksi jäävien kontolle.

***

Yhteiskuntasopimustakin hallitus edelleen kaavailee. Se onkin sellainen sopimus, jota ei ole tässä maassa ennen solmittu. Ensin hallitus kertoo, mihin teidän pitää suostua, että saatte tuota ja tuota, ja sen päälle se ilmoittaa että mitä kaikkea te menetätte ja mitä vielä viedään, jos ette parastanne ymmärrä.

Aidon neuvottelemisen ja sopimisen kanssa tuolla on hyvin vähän tekemistä, mutta täytyy sanoa, että yhteiskuntasopimuksen pyöritteleminen on uudelta pääministeriltä taitava veto. Käy tuottavuusloikkien kanssa niin tai näin, epäonnistumisen syntipukit on jo löydetty ja nimetty.

Yksinkertaistettuna asia on niin, että arvon palkansaajajohtajat saavat ihan itse valita, millaisin keinoin laskevat muutamilla prosenteilla jäsenistöstä palkkaa, tai muuten hallitus kurittaa köyhää kansaa vielä enemmän. Kiva peukaloruuvi, vai mitä?

***

Sitäkin mietimme, että niin mukavan ja tasapuolisen miehen maineessa kuin Sipilä on, eipä hän oppiensa mukaan käyttäydy. Palkansaajilta, työttömiltä, opiskelijoilta ja eläkeläisiltä viedään sen enempää kysymättä, mutta talouselämän, virkamieskunnan ja politiikan eliitille esitetään kaino toivomus, että olisiko nyt millään mahdollista, että tekin voisitte edes hiukan eduistanne tinkiä.

Nieminen totesi, että onhan tuohon nyt selvä peruste, herranen aika. Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien keskimääräiset kokonaispalkkiot kun laskivat jo viime vuonna yli puolessa pörssiyhtiöissä eivätkä toimitusjohtajat enää päässeet edes 700 000 euron keskimääräisiin ansioihin.

Joten uhrauduttu on. Miten mahtavat saada luksusveneidensä ja moottoripyöriensä uudet verot edes maksettua, raukat, Nieminen tokaisi ja sylkäisi päälle.

***

Mutta ei työmaalla mitään työtaistelua saati vallankumousta suunniteltu. Todettiin vaan, että vaalit on pidetty, tällaiseen porvarilliseen meininkiin on vissiin vaan totuttauduttava.

Joku muisteli perjantain päätteeksi Luis Bunuelin elokuvaa Porvariston hillitty charmi, sitä, miten se kuvaa porvarillista arvomaailmaa.

Niin että onko tämä sitten sitä hillitöntä charmia vai pelkästään vaan porvarillista populismia, mies aprikoi ääneen.

Päätimme katsoa elokuvan viikonloppuna ja miettiä asiaa ensi viikolla uudelleen.