Insinööri-lehti

Pitkä kuuma kesä

Töihin on palattu, vaikka rehellisesti sanottuna ei tämä niin hääviä ole. Koko kesän jatkunut helle näkyy ja tuntuu työmaalla: joka paikka hohkaa kuumuutta, ylimääräisiä juoma- ja lepotaukoja on pakko pitää tasaisin väliajoin. Mutta eiköhän se tästä, marraskuussa on taatusti eri ongelmat.

Kuten arvata saattaa, helle on hallinnut keskustelua kahvitauoilla. Sieväselle on käynyt selväksi, että poikkeuksellisen lämpimässä kesässä on sekä hyviä että huonoja puolia näkökulmasta ja kansalaisesta riippuen.
Asenne siis ratkaisee tässäkin.

* * *

Joku nuorista kirvesmiehistä iloitsi siitä, että kesäloman aikana ei ole juuri tarvinnut ajaa pihanurmikkoa. Taivaalta porottava auringonpaiste on paahtanut nurmikon karrelle, joten ruohonleikkuria ei ole paljon tarvinnut käynnistellä.
Kaikki eivät olleet samaa mieltä.

– Onni yksillä, kesä kaikilla. Jos taloyhtiöön on sattunut yksi ikäneito, joka kastelee aamuin illoin vettä huutavaa nurmikkoa, tilanne on vallan toinen. Kyllä siinä ruoho kasvaa ja bensaa palaa entiseen malliin, vanha Nieminen ilmoitti.

– Ja mitä siihen sinun kulottuneeseen pihanurmikkoosi tulee, sehän on ruma kuin fan. Ei ole jatkuvasta helteestä iloa ei, hän jatkoi.

* * *

Moni oli käynyt kesäloman aikana marjametsällä. Kuuleman mukaan hyttysiä ja muita kiusallisia itikoita oli ollut metsissä tavallista vähemmän.

– Liekö hyttyset kuolleet janoon vai mikä on, mutta kyllä oli mukavaa samoilla metsässä. Olihan toki lämmintä ja hiki virtasi, mutta kyllä siellä pärjäsi, kun otti vettä mukaan ja muisti juoda tarpeeksi, innokas marjastaja kertoi.

Nieminen oli asiasta vallan toista mieltä. Hänkin oli käynyt monta kertaa mustikassa.

– Ei ollut hyttysiä, mutta ei ollut paljon mustikoitakaan. Ja jos oli, valtaosa oli pieniä ja kuivia käppyröitä. Ei niistä talven kylmillä keleillä riemu repeä, hän murehti.

* * *

Pienten lasten isät ja äidit olivat viettäneet paljon aikaa rannoilla. Ja mikä oli ollut kakaroiden ja vanhempien polskiessa, kun järvi- ja merivedet ovat olleet poikkeuksellisen lämpimiä.

– En ole tainnut eläessäni uida yhden kesän aikana yhtä paljon kuin nyt loman aikana. Se on ollut hyvää vastapainoa jatkuvalle grillaamiselle. Ja lapset ovat nauttineet, myhäili yksi työmaan ”lapsellisista” isistä.

Vanha Nieminen muistutti oitis paahtavan auringon vaaroista. Kyllä siinä uimiset, rantaleikit ja hiekkalinnat kalpenevat, kun kersan riski sairastua melanoomaan kasvaa moninkertaiseksi.

– Ja mitä uimavesiin tulee, voi sitä sinilevän määrää, jonka minä lomallani näin. Ei tehnyt monin paikoin mieli uimaan lainkaan. Niin että kyllä parasta olisi, että seuraava kesä olisi säiden puolesta taas normaali koleahko sadekesä, Nieminen totesi.