Insinööri-lehti

Miehistä meininkiä

Keskiviikko oli Minna Canthin ja tasa-arvon päivä. Miesten kanssa päivittelimme työmaalla Minna Canthin kunniaksi, että kyllä on Suomessakin sukupuolten väliseen tasa-arvoon vielä matkaa.

Tällä kertaa emme kuitenkaan puhuneet naisten ja miesten palkoista ja niiden eroista, vaan Valmetin verkossa julkaisemasta englanninkielisestä työpaikkahakemuksesta, jolla yritys haki insinööriä Kiinassa sijaitsevalle tehtaalleen.

Vaatimuksia oli yhteensä seitsemän, joista viimeinen oli perin mielenkiintoinen. Valmet kelpuutti hakijoiksi vain miehet, ja ikääkin sai mittarissa olla 28 vuodesta 40 vuoteen. Olisi hauska tietää, mitä tällaisesta hakemuksesta ajatellaan tasa-arvovaltuutetun konttorilla?

* * *

Tovin siinä kahvitunnilla ehdimme Valmetia moitiskella, kunnes joku keksi sanoa, että eipä sitä meidänkään työmaalla naisia ole ruuhkaksi asti viime aikoina ollut. Sieväsen oli pakko myöntää peitelty sukupuolista tasa-arvoa koskettava moite oikeansuuntaiseksi, vaikka porukkaan on aina silloin tällöin joku nainen eksynytkin.

Mutta toisin kuin Valmetilla, väen väkisin emme ole sulkeneet naisia työporukasta pois. Taitavat vain olla sen verran meitä fiksumpia, että ymmärtävät pysyä poissa.

Ryhdyimme siinä kahvitunnin lopuksi tosissamme miettimään, mitkä ammatit ovat nyky-yhteiskunnassa sellaisia, joihin ei voi naista kelpuuttaa. Emme keksineet kuin miesstripparin ennen kuin oli aika palata työn touhuun.

* * *

Iästä puheen ollen, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtaja Juhana Vartiainen ei ikäihmisistä piittaa, ei ainakaan heistä, jotka yrittävät notkua työelämässä parhaan kykynsä mukaan.

Blogissaan Vartiainen moittii heitä, joiden on ”älyllisesti vaikea ymmärtää tai moraalisesti vaikea hyväksyä” sitä, että yritysten halu päästä eroon ikääntyneistä työntekijöistään voi olla liikkeenjohdollisesti järkevää.

Vika on tietenkin ”ikääntyneiden työntekijöiden ylihinnoittelua jatkavassa” ay-liikkeessä ja yleiskorotuksiin perustuvassa palkkamallissa. Vartiaisen viesti on vanheneville työntekijöille karu: työuran loppupäässä te olette vaan liian kalliita suhteessa siihen, millaista lisäarvoa tuotatte työnantajallenne.

* * *

Vartiainen ei olisi Vartiainen, jos hän ei samassa yhteydessä olisi pannut lusikkaansa käynnistymässä oleviin eläkeneuvotteluihin. Työllisyys- ja kasvusopimuksen yhteydessähän tällaisista sovittiin, ja työmarkkinakeskusjärjestöillä niissä on keskeinen rooli.

Vartiaisen mielestä neuvottelut ovat ilmeisesti epäonnistuneet jo ennen kuin ne ovat edes alkaneet. Hänen mielestään ay-liikkeelle ei pidä antaa liikaa valtaa eläkeneuvotteluissa, joten neuvottelujen kokoonpano taitaa alun alkaen olla väärä.

Herraa kun kuuntelee, väkisinkin tulee mieleen, että kyseinen virkamies mitä ilmeisimmin haluaisi kieltää työmarkkinaedunvalvonnan kokonaan. Tai hyvällä tahdolla ihmisen iästä taitaisi löytää noin kymmenen ikävuoden haarukka, jonka aikana edunvalvonta olisi sallittua.