Sanomalehdissä julkaistujen kirjoitusten mukaan hallitus kaavailee sellaista rakenneuudistusta, että jatkossa työttömän on velvollisuus ottaa tarjottu työ vastaan, jos yhdensuuntainen matka kodin ja työpaikan välillä ei julkisia kulkupelejä käyttäen veny yli puolentoista tunnin. Tällä hetkellä raja on matkaa, ei aikaa, ja on asetettu 80 kilometriin.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että jatkossa hyvien liikenneyhteyksien varrelle asettunut työtön voi joutua ottamaan vastaan työn, joka on lähes 200 kilometrin päässä kotoa. Kuukausittaiset työmatkakulut voivat näin ollen nousta hyvinkin likemmäs 500 euroon.
Velvollisuus toki koskee vain kokoaikaista työtä, joten ei työttömän sentään tarvitse muutaman tunnin työpanoksen takia matkustaa kolmea tuntia.
* * *
Työuransa aikana paljon keikkahommia tehneeltä Sieväseltä on kysytty, onko uudistuksessa mitään järkeä. Pakko on ollut vastata, että eipä juuri.
Jokainen voi itse tykönänsä laskeskella, millaisen pitää tuntipalkan olla, että moisesta reissaamisesta jää käteen muutakin kuin työn ja bussissa istumisen ilo. Sievänen sitä laskeskeli ja totesi, että kestävyysvajeen paikkaaminen tällä hallituksen osoittamalla keinolla ei ole pienipalkkaisten puuhaa.
Tosiasia on, että pitkät päivittäiset työmatkat sopivat heille, joilla on perheasiat kunnossa, hyvät istumalihakset ja keskivertoa parempi palkka. Jos vielä uskoo vanhoihin hokemiin linja-autossa matkustamisen hauskuudesta ja junan hyvästä tunnelmasta, tällaisella työmatkalaisella on kohtuulliset mahdollisuudet selvitä terveenä eläkkeelle.
* * *
Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Janne Virkkunen haukkuu Seura-lehdessä entisen lehtensä. Virkkusen mukaan lehti on mennyt vaan huonommaksi, kun hän jäi eläkkeelle.
Sievänen on lukenut Hesaria herra ties kuinka kauan, mutta ei vieläkään osaa arvioida, koska lehti on ollut paras tai huonoin. Mutta huonoja ja ärsyttäviä juttuja siellä on ollut maailman sivu, oli päätoimittajan nimi sitten Tikkanen, Virkkunen tai Pentikäinen.
Virkkusen moitteet onkin nähtävä suomalaiseen pomokulttuuriin kuuluvana ilmiönä, jossa edeltäjän mielestä seuraaja on aina huonompi. Tämä on tuttua niin taloudessa, politiikassa kuin näköjään myös journalismissa.
Joten ei ole ihme, että meillä menee kansakuntana vuosi vuodelta huonommin, kun meitä siunataan aina vaan huonommilla johtajilla.
* * *
Sievänen luki kahvitunnilla Talouselämä-lehteä, johon Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder oli antanut haastattelun. Ei siitä haastattelusta sen enempää, mutta näkyy sitä korkealla julkisuus- ja muulla profiililla operoivillekin sattuvan virheitä.
”En kytke puoluepolitiikkaa tähän mutta siellä on kokoontunut neljä kappaletta sosiaalidemokraatteja”, Fjäder kommentoi palkansaajajärjestöjen elokuista palaveria, johon osallistuivat Metallin Riku Aalto, Pron Antti Rinne, SAK:n Lauri Lyly ja STTK:n Mikko Mäenpää.
Miten niin ei kytke? Kommentti on vähän samanlainen kuin jos Sievänen sanoisi kolmelle selkeästi ylipainoiselle serkulleen, että ette te mitään lihavia ole, mutta näytätte kyllä ihan hirveiltä läskeiltä liian pienissä vaatteissanne.
