Insinööri-lehti

Uusi päivä koitti myös IOPin jälkeen

Tuhatpäinen lauma insinööriopiskelijoita sekä muita opiskelijamielisiä kokoontui lokakuun puolessa välissä juhlimaan Insinööriopiskelijapäiviä. Maailmanlopun tunnelmissa vietetty tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Helsingissä. IOP on ehtinyt jo kunnioitettavaan 20 vuoden ikään eikä yhtäkään vuotta ole jätetty juhlimatta. 

Insinööriopiskelijapäivät täräytettiin käyntiin Rautatietorilla, jossa tilaisuuden avasivat kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki sekä Uuden Insinööriliiton puheenjohtaja Pertti Porokari. 

Avajaisten jälkeen iloinen juhlakansa suuntasi suorittamaan rastikierrosta Töölönlahden rantamille. Tällä kertaa rastikiertueen voitto jäi Helsinkiin, sillä tiukassa kisassa pääpalkinnon nappasi joukkue Rule 62. Menestyksekkään joukkueen kapteenina toimi Touko Lankila.

Osana IOPia järjestetään perinteisesti myös Tekniikka ja X  -kilpailu. Tänä vuonna kisan teemana oli tekniikka ja lautapelit. Voittajaksi valittiin insinööriopiskelijamaiseksi tuunattu versio Huojuva torni –pelistä, jonka oli tehnyt Miika Kautto Mikkelistä.

Riehakas tapahtuma huipentui ravintola Onnelaan, jossa väkeä viihdyttivät stand up -koomikko JP Kangas ja Kuuleeko kukaan -sinkullaan soittoaikaa radioissa kerryttänyt Nimetön-yhtye.

Sunnuntaiaamuna juhlista väsähtänyt kansa palasi koteihinsa odottamaan ensi vuotta, jolloin Insinööriopiskelijapäivät järjestetään Turussa.

Teksti ja kuvat: Anu Kaasalainen, Insinööriliitto