Antti Mustonen viihtyi curlingradalla äitinsä Riikka Mustosen kanssa.
Arttu Metsälä pääsi Arttu Lindemanin ja Jaakko Parkkalin kanssa yhteiskuvaan.
Lahden Seudun Insinöörien hallituksen Susanna Merisalo haastoi Samu Salon potkulautailuun.
Pallonheitto on tarkkaa puuhaa.
Liiton järjestöjohtaja Tommi Grönholm oli sonnustautunut Imppu-lakkiin. Mukana poika Tino.
Tämä seurue oli innoissaan Arttu Lindemanin ja Jaakko Parkkalin show´sta.
Insinööri-lehti

Talviturnajaisissa oli letkeä tunnelma

Insinööriliiton juhlavuoden Lahden tapahtumassa viihtyivät kaikenikäiset vieraat.

Lahden Radio- ja tv-museo ja lähitienoo täyttyivät lauantaina insinööreistä, heidän perheistään ja tuttavistaan, kun Insinööriliiton 100-vuotisjuhlavuotta juhlittiin urheilukaupungissa Talviturnajaisten merkeissä.

Vaikka muutaman viikon ajan vallinnut mukava talvisää oli vaihtunut tyypilliseksi eteläisen Suomen suhruiseksi keliksi, se ei estänyt vieraita viihtymästä. Lahden Seudun Insinöörien hallituksen jäsen Susanna Merisalo arvio paikalla käyneen päivän aikana noin 300 vierasta.

– Vaikka tapahtumapisteitä on paljon ja väki hajaantui laajalle alueelle, täällä on ollut mukava tunnelma, hän kertoi iltapäivän kääntyessä kohti iltaa.

Tubettajat tähtinä

Lahtelaistubettajat Jaakko Parkkali ja Arttu Lindeman olivat tapahtumat ehdottomat vetonaulat. Nuorten miesten liveshow houkutteli liukkaalle lavan edustalle etenkin perhetapahtuman nuoremmat osallistujat.

Samaan aikaan kun noin kilometrin päässä Salpausselän hiihtokeskuksessa taisteltiin tosissaan maailmancupin pisteistä, Radio- ja tv-museon mäellä kilpailtiin selvästi leppoisammin muun muassa curlingissa, lumipotkulautailussa ja insinööriaiheisessa visailussa.

Merisalo haastoi Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salon ottamaan mittaa lumipotkulaudalla. Kisa eteni tasaisesti aina kääntöpaikalle saakka, jossa Salon rohkea sisäkaarteen käännös osoittautui liukkaaseen keliin sopimattomaksi. Potkulaudasta katosi pito, mies meni nurin ja haastaja karkasi ylivoimaiseen voittoon.

Teksti ja kuvat: Jari Rauhamäki