Insinööri-lehti

Syyskiertue keräsi osallistujia pohjoisessa

Syyskiertueen Oulun ja Kemin tapahtumien perusteella voidaan todeta, että yhteiset asiat ja työmarkkinatoiminta kiinnostavat. Oulussa osallistujia oli kolmisenkymmentä. Kemissä joukko oli pienempi, mutta vähintäänkin yhtä aktiivinen.

Keskustelun ajankohtaisista asioista avasi järjestöjohtaja Mikko Wikstedt, joka kertoi liiton työstä ja tavoitteista. Alueasiamies Anu Kaniin puolestaan selvensi raamiratkaisuun ja työehtosopimuksiin liittyviä seikkoja.

Yleisö osallistui keskusteluun vilkkaasti molemmissa kaupungeissa. Viimeaikaiset työmarkkinauutiset ja raamiratkaisuun liittyvät solmut kirvoittivat kysymyksiä ja kommentteja. Lisäksi liiton edustajat saivat tilaisuuksista mukaansa monipuolista palautetta sekä ideoita ja toiveita.  

Laput ja paketit tuttuja pohjoisessa

Toistuvat YT-kierrokset karuine lopputulemineen sekä niihin liittyvät irtisanoutumispaketit ovat tuttuja sekä Oulussa että Kemissä. Tilanteet, joissa yritykset tekevät henkilöstövähennyksiä sekä tavat, joilla niitä tehdään, puhuttivat pitkään. Myös yli 45 -vuotiaiden hankaloitunut asema työmarkkinoilla huolestutti.

Tulevaisuutta pohdittiin keskusteluissa monelta eri kantilta. Yhtenä vaihtoehtona esille nousi töiden löytyminen vaikkapa Norjasta, jossa podetaan insinööripulaa. Tämän mahdollisuuden selvittelyyn toivottiin liiton apuja.  Lisäksi käytiin läpi erilaisia koulutusmahdollisuuksia ja miten liiton urapalvelut voivat auttaa uuden suunnan löytämisessä.

Syyskiertuetapahtumat päättyivät yhteisiin illallisiin. Ruokapöydissä jatkettiin keskustelua illan aiheista. Kuulumisia ja kokemuksia vaihdettiin uusien ja vanhojen tuttavuuksien kanssa.

Uudelle uralle Oulussa

Oulun tilaisuudessa paikallisyhdistyksen toiminnasta ja tapahtumista kertoi Oulun Insinöörien puheenjohtaja Tiina-Maria Siipola.  Yhdistysaktiivina hän oli kiinnostunut Syyskiertueen ohjelman osalta erityisesti liiton ajankohtaisista kuulumisista.

Edellisestä työpaikastaan paketilla lähtenyt Tiina-Maria Siipola on tietotekniikan insinööri. Parhaillaan hän on aloittamassa uutta uraa yrittäjänä. Uuden firman perustamista Siipola kuvaa melkoiseksi oppimiskäyräksi.

– Onneksi kumppanina firmassa on henkilö, joka on toiminut aikaisemminkin yrittäjänä.

Lisäksi toiminnan käynnistämisessä on taustatukena Oulun Yritystakomo.

 

Teksti ja kuvat: Minna Virolainen, Insinööriliitto