Insinööriliiton ansiomerkin saajat yhteiskuvassa.
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo välitti liiton kiitokset järjestön aktiiveille.
Teatteriesityksen väliaika tarjosi mahdollisuuden tavata tuttuja.
Samu Salo onnittelee kultaisen ansiomerkin saanutta Jarkko Myllyniemeä.
Insinööriliiton kultainen ansiomerkki koristaa Mika Hietikon ja Jari Vihervirran rintapieltä.
Insinööri-lehti

Satin 80-vuotisjuhla vei jäsenet meren tuoksuun

Satakunnan Insinöörit järjesti 80-vuotisjuhlansa lauantaina Porin Teatterissa lyhyiden puheiden, palkitsemisten ja musikaalin merkeissä.

Korona oli kutsumaton vieras myös Insinööriliiton seitsemänneksi suurimman jäsenjärjestön 80-vuosijuhlassa Porissa. Teatteriin tultiin pääosiin maskit kasvoilla, eikä viime hetken peruutuksiltakaan ollut vältytty. Satakuntalaiset taikoivat kuitenkin itselleen ja vierailleen lämminhenkisen ja mukavan iltapäivän.

Juhlivan järjestön kunniapuheenjohtaja Matti Viljanen oli estynyt tulemasta paikalle, mutta Viljasen ääni kuului juhlassa Satin puheenjohtaja Markku Uusitalon lukeman tervehdyksen kautta.

Viljasen tervehdyksessä kuului paitsi kunnioitus insinööritaitoa ja -osaamista kohtaan myös kannustus yhteistyöhön ja yhdessäoloon. Viljasen mukaan jäsenkunta on ollut Satakunnan Insinööreille aina tärkeä. Ja kun jotain on tehty, se on tehty ajatellen jäsenistöä yhdessä sen ja yhteistyökumppanien kanssa.

– Monipuolisen yhteistyöverkoston kautta on luotu ammattikunnalle uutta osaamista. Samalla yhdessäolo on sitouttanut meitä yhteen. Sati on aina pitänyt huolen ammattikunnan aktiivisuudesta ja rakentavasta, hyvähenkisestä yhdessäolosta, Uusitalo välitti kunniapuheenjohtajan terveisiä.

Iso ja aktiivinen insinööriyhdistys

Insinööriliiton tervehdyksen juhlaan toi liiton puheenjohtaja Samu Salo, jonka mukaan Satista on kahdeksan vuosikymmenen aikana kuoriutunut iso ja aktiivinen ammattiyhdistys, joka on antanut merkittävän panoksensa paitsi liittoyhteisölle myös maakunnalle.

Salon mukaan Satakunta on hyvä esimerkki siitä, miten insinöörien ammattikunta, teollisuus ja alan yritykset muodostavat toinen tosiaan hyödyttävän symbioosin. Maakunnan yritykset ovat tarvinneet insinööriosaajia, joista on syntynyt vireälle jäsenjärjestölle kasvupohja kasvaa ja kukoistaa.

Salon mielestä Satakunnan ja juhlivan järjestön tulevaisuus näyttää hyvältä.

– Alueella on merkittäviä, uutta teknologiaa ja energialähteitä hyödyntäviä hankkeita ja suunnitelmia maan ensimmäisestä vihreän vedyn tuotantolaitoksesta lähtien, Maakunnalla ja Satilla näyttää siis jatkossakin pyyhkivän hyvin, hän sanoi.

Ansiomerkkejä ansioituneille

Salo ja Uusitalo jakoivat vielä ennen teatteriesitystä viidelle järjestön aktiiville Insinööriliiton myöntämät ansiomerkit.

Insinööriliiton kultaisen ansiomerkin saivat Mika Hietikko, Jarkko Myllyniemi ja Jari Vihervirta. Nuoremman polven aktiiveista palkittiin pronssisella ansiomerkillä Mari Kivinen ja Samuli Uusitalo.

Iltapäivän päätteeksi juhlivan järjestön jäsenille oli tarjolla Lasse Mårtensonin musiikkiin nojautuva musikaali ”Vie meren tuoksuun”. Porin Teatterin oman väen ohessa esitystä tähditti Ami Aspelund.

Teksti ja kuvat: Jari Rauhamäki