YTN julisti lisää lakkoja teknologiateollisuuteen
13.3.2025Ylemmille toimihenkilöille ei ole toistaiseksi herunut samaa kuin muille henkilöstöryhmille.
Ylemmille toimihenkilöille ei ole toistaiseksi herunut samaa kuin muille henkilöstöryhmille.
Teollisuuden tilaukset ja tuotanto kasvoivat tammikuussa vuoden takaisesta. Talouden kasvua uhkaa kuitenkin suurvaltojen välinen kauppasota.
Ennen sähköntuotanto sovitettiin kulutukseen, nyt kulutus sopeutuu tuotantoon hintajouston avulla.
Liikunnan ja ruutuajan määrä lapsuudessa ja nuoruudessa ovat yhteydessä mielenterveyteen nuoruusiässä.
Älykellot voivat estää virusinfektioiden leviämistä seurantatietojen avulla.
Insinööriliitto vastustaa yhteistoimintalakia heikentäviä muutoksia. Liitto jätti kirjallisen asiantuntijalausuntonsa tänään työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle.
Kehitykseen pyrkivä johtamistapa helpottaa eläköitymisen lykkäämistä.
Uusia työlupia myönnettiin viime vuonna noin 11 000, joka on noin 4 000 vähemmän kuin vuonna 2023 ja 5 000 vähemmän kuin vuonna 2022.
Yleisen taloussuhdanteen paranemisesta on selviä merkkejä, mutta työnantajat aikailevat vielä työntekijöiden palkkaamisessa.
Maan hallitus esittää irtisanomissääntelyyn muutoksia, jotka heikentävät työntekijän asemaa ja työsuhdeturvaa.