Lappeenrantaan suunnitellaan pientä ydinreaktoria
15.12.2022LUT-yliopisto suunnittelee Lappeenrantaan tutkimuskäyttöön tarkoitettua mikroreaktoria yhdysvaltalaisen kumppanin kanssa.
LUT-yliopisto suunnittelee Lappeenrantaan tutkimuskäyttöön tarkoitettua mikroreaktoria yhdysvaltalaisen kumppanin kanssa.
Lapset tarvitsevat nykyistä enemmän opettajan ohjausta, vaikka vanhemmat arvostavat oma-aloitteisuutta.
Ruotsin Kuninkaallisen teknillisen korkeakoulun KTH:n tutkijat ovat käsitelleet puuta niin, että veden virtaaminen sen huokosten lävitse tuottaa pienen virran.
Andritzin ja LUT-yliopiston teollisuuden tarpeita palveleva tutkimuslaboratorio avataan huomenna torstaina.
Kotiin asennettavasta lääkeannostelijasta on saatu tutkimuksessa hyviä tuloksia.
Myös kesät kuumenevat, toisin kuin aiemmin laskettiin.
Osaamista kertyy töitä tekemällä, mutta sen tukemisessa ja tunnistamisessa on vielä parantamisen varaa.
Suomalaisten ja ruotsalaisten yhteinen Kvarkensat-satelliitti laukaistaan avaruuteen reilun vuoden kuluttua.
Tutkijat pitävät perinteisiä kilpailukykymittareita hankalina vientiteollisuuden todellisen kilpailukyvyn arvioimiseen.
Tutkijat ravistelivat luuloja siitä, että työehdoista sopiminen yrityksissä johtaisi parempaan tuottavuuteen ja työllisyyteen.