Potkut helpommin
27.8.2025Henkilöperusteista irtisanomista halutaan helpottaa. Perusteet muutokselle kuulostavat kuitenkin varsin kevyiltä.
Henkilöperusteista irtisanomista halutaan helpottaa. Perusteet muutokselle kuulostavat kuitenkin varsin kevyiltä.
Tietotekniikan insinööriopiskelija arvostaa suomalaista koulutusta.
Muutosneuvottelujen kesto puolittuu, ja vuoropuhelusta tulee entistä vapaamuotoisempaa.
Suomen opiskelijakuntien liitto Samok on huolissaan suomalaisten koulutustasosta. Maan hallitus päätti puoliväliriihessä heikentää koulutuksen laatua ja saavutettavuutta.
Työmarkkinoille työnnetään taas uutta uudistusta. Jos lehtitiedot pitävät paikkansa, työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksun verovähennysoikeus on pian historiaa.
Aluevaltuustoihin valittiin neljä ja kunnanvaltuustoihin 28 ehdokkuudestaan ilmoittanutta IL-taustaista.
Lindströmin selvitys yli 55-vuotiaiden työurien pidentämisestä valmistui.
Joka kuudes suomalainen ei ole äänestänyt tällä vuosikymmenellä lainkaan.
Kansainvälisen kaupan kiristyvät jännitteet ja kauppasodan uhka haastavat talouden näkymiä.
Yhdysvaltojen presidentti vaikeuttaa ammatillista järjestäytymistä ja käynnistää kauppasotaa.