Työelämälähtöiset tohtoritutkinnot ammattikorkeakouluihin
29.11.2023Insinööriliitto haluaa ammattikorkeakouluihin nykyisten työelämälähtöisten tutkintojen jatkoksi tohtorikoulutusta.
Insinööriliitto haluaa ammattikorkeakouluihin nykyisten työelämälähtöisten tutkintojen jatkoksi tohtorikoulutusta.
Maan hallituksen suunnittelemat heikennykset palkansaajien asemaan ja turvaan vaikuttavat Akavan opiskelijoiden mukaan ennen kaikkea nuoriin.
Ihminen tarvitsee tuunaamista siinä missä autokin. Aikuisopintotuki on ollut oiva keino oppia uutta tai päivittää vanhoja tietoja ajan tasalle.
Yritykset hamuavat tietoa siitä, miten ja mihin konenäköä kannattaa käyttää.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on tänään lähettänyt eduskuntaryhmille 24 kysymystä, joilla tunnustelija selvittää puolueiden mahdollisuutta hallitusyhteistyöhön kokoomuksen kanssa.
Koulutus näkyy puolueiden eduskuntavaaliohjelmissa melko hyvin. Etenkin peruskouluun liittyviä tavoitteita on kuuden suurimman eduskuntapuolueen ohjelmissa.
Insinööriopiskelijaliitto ja Tradenomiopiskelijat järjestivät omin voimin vaalipaneelin ja pyrkivät aktivoimaan opiskelijoita äänestämään.
Vuodesta toiseen ammattikorkeakoulututkinnon hinta halpenee ja tutkintojen määrä kasvaa. On riski, että samalla kärsii myös laatu.
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo pitää välttämättömänä, että matematiikan opetusta lisätään peruskouluissa.
Suomi ei pärjää, jos korkeakoulutettujen määrää ei saada kasvatettua. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta voiko sitä saavuttaa.