Eläkekatto ei toisi hyvää palkansaajalle
19.12.2014Eläkekatto nousee aika ajoin esiin, kun puhutaan suurista palkoista ja muhevista eläkkeistä. Tavallisen palkansaajan kannalta elä
Eläkekatto nousee aika ajoin esiin, kun puhutaan suurista palkoista ja muhevista eläkkeistä. Tavallisen palkansaajan kannalta elä
Insinööriliiton Uudenmaan piirin syystapahtuma keräsi Bio Rexin tilat Helsingissä lähes täyteen insinöörejä ja tietoalan amm
Tuskin ovat kansalaiset ehtineet sulatella työmarkkinajärjestöjen syyskuussa tekemän eläkeratkaisun, kun Valtion taloudellinen t
Pari päivää aikaisemmin syntynyt eläkeratkaisu ei suurta suitsutusta kerännyt lauantaina Helsingin Messukeskukseen kokoontuneelt
Vanhuuseläkeiän alarajan nostamiseen kriittisesti suhtautuvat ammattiliitot on eläkeneuvottelujen aikana leimattu julkisuudessa va
Poikien kanssa eilen työmaalla iltapäiväkahvilla puhuttiin, että ei tuosta maan hallituksen teollistamispolitiik
Torstain kahvitunnilla puhuimme poikien kanssa joidenkin perussuomalaisten kansanedustajien tekemästä aloitteesta,
Atria käynnisti vuonna 2009 kattavan Varhaisen välittämisen -hankkeen. Sen tuloksena keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä
Keskiviikko oli Minna Canthin ja tasa-arvon päivä. Miesten kanssa päivittelimme työmaalla Minna Canthin kunniaks
Turkulainen jääkiekkovalmentaja Juhani Tamminen – joka ylikorostuneen egonsa lisäksi haluaa herättää k