Bkt ja teollisuuden liikevaihto kasvoivat
15.5.2018Kansantalouden työpäiväkorjattu tuotanto nousi Tilastokeskuksen mukaan maaliskuussa 3,1 prosenttia viime vuoden maaliskuusta. Helm
Kansantalouden työpäiväkorjattu tuotanto nousi Tilastokeskuksen mukaan maaliskuussa 3,1 prosenttia viime vuoden maaliskuusta. Helm
Ammattikorkeakoulut ottavat kevään 2020 yhteishaussa käyttöön todistusvalinnan, joka perustuu ammatillisen perustutkinnon ja yli
Koko talouden palkkasumma oli Tilastokeskuksen mukaan tammi-maaliskuussa 4,4 prosenttia suurempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta a
Meyerin Turun-telakka teki ennätyksellisen 32 miljoonan euron voiton viime tilikaudella. Telakkayhtiö käyttää liikevoittonsa inv
Eduskunta hyväksyi perjantaina lakiesityksen, joka parantaa vaihtelevaa työaikaa noudattavan työntekijän eli niin sanotulla nolla
Korkeakoulutetut 18–35-vuotiaat pitävät tärkeimpänä asiana kiinnostavia työtehtäviä ja ovat valmiita muutoksiin työelämä
Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre on käynnistänyt esiselvityksen Kemin sellutehtaan uudistamisesta. Esiselvityksessä yht
Työtahti on vuotuisen YTN-datan mukaan kiristynyt huomattavasti asiantuntijatyötä tekevillä verrattuna aiempiin vuosiin. TyömäÃ
Euroopan komission eilen esittämä EU:n budjetti nostaisi tutkimuksen ja koulutuksen osuutta tuntuvasti. Akava ja Insinööriliitto
Suomen kausitasoitettu työttömyysaste oli