Pauli Eronen pelaa Animal Crossing Pocket Campia.
Insinööri-lehti

Uusi järjestö yhdistää pelintekijät

Pelialalle syntyi uusi edunvalvoja, kun patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi tänään Peliala ry:n yhdistysrekisteriin.

Perustajien tavoitteena on saada pelintekijät yhden yhdistyksen alle. Nykyään alalla työskentelevät kuuluvat moniin eri liittoihin, eivätkä säännöt ole samat kaikille.

– Olen kokenut sen hankalaksi, että ihmiset kuuluvat eri liittoihin, koska niillä on omat työehtosopimuksensa, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Pauli Eronen.

Yhdistys selvittää, onko alan työntekijöillä halukkuutta yhteisen työehtosopimuksen laatimiseen. Paikallinen sopiminen onnistuu työpaikoilla jo nyt, mutta monesta työsuhteeseen liittyvistä asioista työpaikoilla ei ole sopimusta, päätöksiä tai edes tietoa.

– Jos ei ole työehtosopimusta, kaikki asiat joudutaan keksimään tyhjästä. On helpompaa, kun on suuntaviivat, miten työpaikoilla toimitaan, Eronen sanoo.

Tekijät verkostoituvat

Yhteen yhdistykseen kuuluminen helpottaa alalle pääsemistä, tiedonkulkua alan työntekijöiden välillä ja verkostoitumista. Työpaikan vaihtaminen on yleistä, ja suhteista on hyötyä uralla.

– Peliala on sellainen, jolla ihmiset tuntevat toisensa ja jolla on oma maailmansa, Eronen kuvailee.

Pelifirmoissa työskentelee monenlaisia osaajia: esimerkiksi animaattoreita, graafikkoja, koodareita ja vaatesuunnittelijoita. Alalle päädytään useita eri reittejä. Pelialan koulutusta on tarjottu vasta viime vuosina.

Pauli Eronen on itse hyvä esimerkki pelialan osaajasta. Vaikka hän on koulutukseltaan markkinointimerkonomi, hän toimii peliyhtiö Sulakkeen luottamusvaltuutettuna ja työskentelee yhtiön it-tukena.

– Pidän huolta kaikesta siitä, millä meidän väkemme saa tehtyä työnsä kunnolla, hän tiivistää.

Peliala kasvaa

Pelifirmat työllistävät yhä enemmän tekijöitä. Ala työllistää lähes 3 000 henkeä, ja kasvua odotetaan 300 henkeä vuodessa. Viime vuonna ala teki 2,5 miljardin euron liikevaihdon, joka oli sata miljoonaa euroa suurempi kuin edellisenä vuonna.

Peliala ry:n puheenjohtaja luonnehtii pelialaa hyvin vaativaksi. Peliyrityksen perustaminen vaatii suuria summia rahaa, eivätkä kaikki yritykset menesty. Suuretkaan yritykset eivät kasva ikuisesti.

– Edessä on väistämättä irtisanomisia ja muita tilanteita, joissa järjestäytymisestä on hyötyä, Eronen muistuttaa.

Peliala ry on pelintekijöiden valtakunnallinen yhdistys. Se hakee jäsenyyttä Tietoalan toimihenkilöt ry:stä, jonka kautta pelialan jäsenet tulevat osaksi Insinööriliittoa.

Eronen kertoo järjestäytymisen syistä Insinööri-lehden videolla.

Teksti ja kuvat: Janne Luotola, Insinööriliitto