Viime vuoden lokakuusta tämän vuoden maaliskuuhun Tanskassa työvoiman ulkopuolelle siirtyneiden ja sieltä työvoimaan palanneiden eroksi jäi vain 4 000 henkilöä. Työvoima kutistui siis muutamalla tuhannella.
Vastaavasti Suomessa työvoima kutistui 52 000 hengellä ja Ruotsissa 62 000 hengellä.
Norjan työvoiman kehityksestä Eurostatilla on vain viime vuoden viimeisen neljänneksen luvut. Tuolloin Norjan työvoima kutistui 20 000 henkilöllä. Islannista ei ole vertailukelpoisia lukuja.
Tosin Suomessa ja Ruotsissa suunta kääntyi tammi–maaliskuussa. Silloin työvoiman ulkopuolelta siirtyi työmarkkinoille enemmän ihmisiä kuin työmarkkinoilta pois.
Työvoiman siirtyminen eri suuntiin
Eurostat kertoi tällä viikolla tuoreimmat tiedot työvoiman siirtymisestä työhön, työttömiksi tai työvoiman ulkopuolelle. Vertailussa kerrotaan myös työvoiman ulkopuolella olevien tulosta työmarkkinoille.
Tarkoituksena on jakaa tietoa työmarkkinoiden toimivuudesta ja niiden kehityksestä. Mukana ovat 15–74-vuotiaat. Luvut eivät ole työllisyys- tai työttömyyslukuja.
Eurostat huomauttaa, että tällä kertaa luvuista puuttuvat Saksan tiedot, joten trendeistä voi päätellä vain muun Euroopan kehitystä.
Työttömien määrä pysyi ennallaan
Kaikkiaan tammi–maaliskuussa työpaikkansa menetti ja työttömäksi päätyi 1,4 prosenttia ja työvoiman ulkopuolelle siirtyi 2,1 prosenttia eurooppalaisista. Viime joulukuussa työttöminä olleista työllistyi 17,7 prosenttia ja työvoiman ulkopuolelle siirtyi 22,1 prosenttia.
Työvoiman ulkopuolella olleista työllistyi tai siirtyi työnhakijaksi yhteensä 5,8 prosenttia.
Työllisten määrä väheni miljoonalla, työttömien määrä pysyi muutoksista huolimatta ennallaan ja työvoiman ulkopuolella olevien määrä kasvoi 0,7 miljoonalla. Mukana ei ole Saksan tietoja.
Työvoiman ulkopuolella olevat Pohjoismaissa
Työvoiman ulkopuolella olevia 15–74-vuotiaita oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä:
– Ruotsissa 2,04 miljoonaa, kun koko väestö on noin 10,2 miljoonaa
– Suomessa 1,4 miljoonaa, kun koko väestö o noin 5,5 miljoonaa
– Tanskassa 1,3 miljoonaa, kun koko on väestö 5,8 miljoonaa
– Norjassa 1,2 miljoonaa, kun koko väestö on 5,3 miljoonaa.
Lähteet: Eurostat ja kunkin maan väestötilasto.
Teksti: Birgitta Suorsa /UP
Kuva: Shutterstock