Euroopan komissio julkaisee Omnibusiksi nimetyn esityksensä 26. helmikuuta. Useat kehitysjärjestöt ja ammattiliitot, kuten Insinööriliitto, pelkäävät sen vesittävän juuri aikaan saatua yritysvastuulainsäädäntöä ja parhaillaan käynnissä olevaa kansallista lainsäädäntöä.
Komissio ilmoitti 11. helmikuuta tavoittelevansa tällä kaudella Euroopan kilpailukyvyn parantamista ja hallinnollisen taakan keventämistä. Edellisen komission aikana säädetyssä yritysvastuukokonaisuudessa on säännöksiä, joita nykyinen komissio haluaa keventää.
Alun perin tarkoitus oli vähentää yritysten raportointivelvollisuuksia vastuullisuusasioissa, mutta komissiota on painostettu ronskimpaan karsimiseen.
Komissio voi tehdä asetusluontoisia muutoksia raportointivelvoitteisiin oman toimivaltansa puitteissa, mikä ei vaadi lainsäädännön avaamista ja uuden direktiivin säätämistä. Jos komissio esittää muutoksia lainsäädännön sisältöön, voi olla, ettei voimaan jäävä lainsäädäntö muodostaa enää toimivaa kokonaisuutta.
Omnibusiin sisältyvät ennakkotietojen perusteella yritysvastudirektiivi, yritysvastuuraportointidirektiivi ja taksonomia eli kestävän rahoituksen luokitteluasetus. Myös hiilirajamekanismi saatetaan liittää avattavaan kokonaisuuteen.
– Ainakin vielä tällä hetkellä EU tunnetaan sen arvoista sekä siitä, että täällä asiat tahdotaan tehdä oikein ja vastuullisesti. Tästä on todettu olevan yrityksille myös pitkän tähtäimen hyötyä, eikä meillä ole mitään järkeä seurata meitä huonompien jalanjäljissä. Kilpailukyvyn ja tuottavuuden tulee perustua kestävyyteen, ei toisen kustannuksella tehtyihin nopeisiin voittoihin, toteaa Insinööriliiton lakimies Maria Jauhiainen.
Suomalaismepit vaikuttavat
Euroopan maltillisella oikeistolla on suuri vaikutusmahdollisuus siihen, miten Omnibus-hankkeen käy Euroopan parlamentissa. Äärioikeisto sai nykyiseen parlamenttiin aiempaa suuremman paikkamäärän, ja ryhmä ajaa Euroopan laajuisen vastuullisuussääntelyn purkamista. Maltillisen oikeiston kanta voi olla ratkaiseva yritysten vastuiden keventämisessä.
Suomalaiset europarlamentaarikot pitivät pressitilaisuuden helmikuun alkupuolella. Silloin muun muassa sosiaalidemokraattien kanta oli vielä epävarma, koska esityksen tarkka sisältö ei ole vielä tiedossa.
– Jos lähdetään purkamaan sääntelyä niin, että se huonontaa työntekijöiden suojaa, meidän ryhmämme on sitä vastaan, linjasi sosiaalidemokraattien europarlamentaarikko Eero Heinäluoma.
Ihmisoikeudet toimivat kilpailuvalttina
Vasemmistossa ja vihreissä sääntely nähdään pikemminkin kilpailukykytekijänä kuin haittana liiketoiminnalle. Ryhmät ovat pyrkineet parantamaan yritysten toimintaedellytyksiä muun muassa ihmisoikeuksia turvaamalla.
– Nyt me palkitsemme yrityksiä, jotka rikkovat ihmisoikeussääntelyä tai tuhoavat luontoa, mutta meidän pitää palkita siitä, että yritykset toimivat hyvin, tiivisti vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo pressitilaisuudessa.
Euroopan komissio on linjannut, että se aikoo säilyttää edellisen parlamenttikauden tason ilmastotavoitteissa, vaikka myös tästä on ollut kiistaa Yhdysvaltojen ja Kiinan vastakkaisten toimien vuoksi. Ilmastonmuutos ja sen aiheuttamat vahingot eivät ole vähenemässä, eikä siksi toimissa saa ottaa takapakkia. Komissio haluaa kuitenkin purkaa niihin liittyviä raportointivelvollisuuksia, jotka yritykset kokevat rasittaviksi.
Teksti: Janne Luotola
Kuva: Valokuva24/Mostphotos