Mekaniikan ja kestävän suunnittelun insinööriopiskelija Mahesh Chamara huomasi syksyllä Yhdysvaltojen avaruushallinnon Nasan suunnittelukilpailun, jossa piti kehittää kuussa toimiva astronautin pelastusväline. Kun hän harkitsi osallistumista, kohtalo puuttui peliin: vaimo kaatui jäällä ja mursi tapaturmassa nilkkansa eikä kyennyt kävelemään kuukauteen.
– Ajattelin, mikä onni oli, ettei se tapahtunut kuussa. Loukkaantuminen tuli henkilökohtaisesti lähelle ja se auttoi syventymään pelastuslaitteen suunnitteluun vastaavien tapahtumien varalle.
Chamara sai maaliskuun lopussa kuulla voittaneensa kilpailussa toisen palkinnon. Ratkaisuehdotuksia lähetettiin kilpailuun yli 2 300. Nasa käyttää palkittuja kilpailutöitä todellisen pelastusjärjestelmän kehittämiseen Artemis III -ohjelman toteuttamisessa.
Ohjelma vie ihmisen kuuhun yli 50 vuoden tauon jälkeen näillä näkymin vuonna 2027. Kuun etelänavan läheisyyteen lähetetään kaksi astronauttia seitsemäksi päiväksi.
– On todella jännittävää, kun se, mikä oli ennen pelkkä ajatus, tuleekin todeksi – ja pelastuslaite lähetetään avaruuteen parin vuoden kuluttua, Chamara odottaa.
Paarit kuljettavat loukkaantuneen alukseen
Nasa kehittää astronauteille käsikäyttöisen pelastusmekanismin, jolla toinen astronauteista voi evakuoida toisen takaisin avaruusalukseen kahden kilometrin säteellä aluksesta.
– Toivon tietysti, etteivät astronautit joudu koskaan onnettomuuteen, jossa he joutuisivat käyttämään pelastuslaitetta, Chamara huomauttaa.
Hänen ratkaisuehdotuksensa Moonwheel muistuttaa neljällä pyörällä varustettuja paareja, jotka on valmistettu alumiinista, titaanista ja komposiiteista. Perässä vedettävä pelastuslaite painaa vajaat 23 kiloa.
Laitteen tärkein ominaisuus on se, että se taittuu 58 x 35 x 30 senttimetrin kokoiseksi paketiksi. Halkaisijaltaan 48-senttiset renkaat saadaan taitettua 20 senttiä leveäksi paketiksi.
– Renkaissa ei ole pinnoja lainkaan, koska ne ovat vaarassa puhkaista avaruuspuvun hätätilanteessa.
Pelastusjärjestelmän pitää olla nopea ja turvallinen käyttää sekä kestää kuun kovia oloja. Kuun pinnalla on runsaasti erikokoisia kiviä ja jyrkkiä kraatterin rinteitä. Lämpötilat vaihtelevat -203 celciusasteesta +54:een.
– Heikon painovoiman vuoksi paarit on vaikea suunnitella niin, että ne pysyvät tasapainossa.
Opiskelija osallistui yksin
Kilpailukriteerit olivat tiukat, ja kilpailutyöhön täytettävien tietojen määrä oli suuri. Useat kilpailijat olivat joukkueita, mutta Chamara osallistui kilpailuun yksin.
Hän on tällä hetkellä opintojensa loppuvaiheessa Arcada-ammattikorkeakoulussa Helsingissä. Srilankalainen nanoteknologian insinööri muutti perheineen Suomeen opiskellakseen konetekniikkaa.
Chamara haluaa työllistyä Suomessa muttei ole löytänyt vielä työ- tai harjoittelupaikkaa.
– Olen toiveikas, sillä saan nyt lisätä voittoni CV:heni.
Teksti ja kuva: Janne Luotola
Moonwheel-havainnekuva: Mahesh Chamara