Hydroline tarjoaa räätälöityjä elinkaaripalveluita kertovat Matti Tiihonen ja Juho Airaksinen.
Tiihosen ja Airaksisen työnantajan tarina alkaa yhden miehen metallisorvaamosta.
Insinööri-lehti

Hydrolinella osaaminen on arvossa

Hydroline Oy:n Siilinjärven Vuorelassa sijaitsevissa tuotantotiloissa valmistetaan yli 1500 sylinterimallia muun muassa kaivos-, metsäkone- ja traktori-, nosto- ja siirtolaite- sekä maanrakennusteollisuuden tarpeisiin. Yhtiön palveluksessa vuodesta 2008 työskennelleen insinöörin Matti Tiihosen mukaan sylinterimalliston laajuus kuvastaa hyvin asiakkaiden monipuolisia tarpeita.

Sylinterimalliston suunnittelun ja valmistuksen taustalla vaikuttaa vahva insinööriosaaminen. Hydrolinen palveluksessa työskentelevät insinöörit vastaavat muun muassa sylintereiden tuotekehityksestä, suunnittelusta, testauksesta ja laadun varmistuksesta.

Tietojärjestelmien ylläpidosta ja kehittämisestä vastaava Tiihonen viihtyy yhtiön palveluksessa, koska työtehtävät ovat vuosien varrella muuttuneet ja vastuu on kasvanut.

– Yhtiö on osoittautunut tulevaisuuteen katsovaksi työnantajaksi, joka investoi uusiin laitteisiin sekä tuote- että palveluvalikoiman kehittämiseen. Henkilöstön osaaminen ja hyvinvointi on myös tärkeää, Hydrolinen ylempien toimihenkilöiden luottamusmiehenä neljättä vuotta toimiva Tiihonen kertoo.

Kasvua tavoitteleva yhtiö

Reilut viisikymmentä vuotta sitten perustettu Hydroline Oy on kasvanut yhden miehen metallisorvaamosta yhdeksi Suomen suurimmaksi hydraulisylintereiden valmistajiksi. Yhtiön palkkalistoilla on nykyään yli 230 työntekijää.

Voimakasta kasvua ja kansainvälistä laajentumista tavoitteleva Hydroline rakensi pari vuotta sitten Puolaan tuotantolaitoksen, jossa työskentelee vajaat parikymmentä työntekijää.  Puolaan perustetun yksikön johdosta yhtiö pystyy palvelemaan Euroopan markkina-aluettaan laajemmin.

Tiihosen mukaan Puolan tuotantolaitoksen toiminta ei ole vienyt töitä Siilinjärveltä.

– Johto on ilmoittanut, että yhtiön lippulaiva on jatkossakin Siilinjärvellä, jonne on keskitetty suunnittelu ja räätälöityjen tuotteiden valmistus.

Osana kasvustrategiaa yhtiö on laajentanut toimintaansa tarjoamalla asiakkailleen myös hydraulisylintereiden elinkaaripalveluita, kuten huolto- ja koulutuspalveluita.  

Opiskelijarekrytoinnit tärkeitä

Hydroline palkkaa vuosittain kesätyöntekijöitä, joiden joukossa on myös insinööriopiskelijoita. Tiihosen mukaan opiskelijarekrytoinnit ovat tärkeitä, jotta yhtiöllä on tulevaisuudessakin osaavaa työvoimaa.

– Vastavalmistunut insinööri ei pysty heti hallitsemaan erikoisosaamista vaativaa työtä, vaan tuotteiden valmistukseen on hyvä perehtyä kesätöiden ja harjoittelun kautta.

Ura urkeni kesätöistä

Kesätöistä alkoi myös laatu- ja testausinsinöörinä työskentelevän Juho Airaksisen ura yhtiön palveluksessa.  Insinööriopiskelijana hän työskenteli tuotannon tehtävissä ja koneinsinööriksi valmistumisen jälkeen työt ovat liittyneet hydraulisylintereiden testaukseen ja laadun varmistukseen.

Asiakkaan lähettäessä reklamaation Airaksisen tehtävä on selvittää, mikä tuotteessa on vikana ja miten se voidaan korjata ja hyvittää asiakkaalle.

– Tuotteen vika pyritään selvittämään mahdollisimman todenmukaisissa olosuhteissa. Kun vika on selvitetty ja raportit tehty, tuotteeseen voidaan tehdä tarvittavat korjaukset.

Uusien sylinterimallien testaaminen kuuluu Airaksisen tehtäviin.  Toisinaan hän testaa tuotteita myös asiakkaan omasta pyynnöstä.

Luottamusmies ajaa edustettaviensa asioita

Ylempien toimihenkilöiden luottamusmiehenä Tiihonen käy säännöllisesti johdon kanssa keskusteluja henkilöstöä koskevista asioista. Hydrolinen kaikilla eri henkilöstöryhmillä on oma luottamusmies. Tiihosen edustamia ylempiä toimihenkilöitä on yhteensä noin 30. 

Keskusteluyhteys yhtiön luottamusmiesten ja johdon välillä on Tiihosen mukaan toimiva. Varsinkin tuotantoon liittyvistä asioista pystytään sopimaan paikallisesti.

– Kun tuotannossa on kiirettä, työajan pidentämisestä tehdään paikallinen sopimus. Hiljaisempina aikoina tehdyt työtunnit pidetään pois.

Teksti ja kuvat: Päivi-Maria Isokääntä, Insinööriliitto