Lasse Laatunen pitää kolmikantaa parhaana tapana kehittää työelämää.
Insinööri-lehti työmarkkinat

Analyysi ylistää sopimiskulttuuria

Teollisuuden palkansaajien analyysi avaa kolmikantaisen työmarkkinapolitiikan tulevaisuutta.

Hallituspolitiikka ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n irtisanoutuminen keskitetyistä palkkaratkaisuista ovat tuoneet epävakautta työmarkkinoille. EK:n entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen pitää työmarkkinaosapuolten ja lainsäätäjän yhteistyötä silti edelleen tarpeellisena. Työmarkkinakonflikteja tulee välttää yhteistyöllä.

– Olen aina uskonut enemmän sopimiseen kuin konflikteihin, Laatunen tiivistää.

Laatunen pitää tärkeänä, että keskusjärjestöillä on vahva asema sekä työmarkkinoita koskevassa lainsäädännössä että työehtojen sopimisessa.

– Näen kolmikannan terveenä vallankäytön hajautumisena. Se ei vie poliittisen päätöksentekijän valtaa mutta voi yhteensovittaa vaikeita ristiriitoja, Laatunen perustelee.

Jos keskusjärjestöjen vetovastuu ei kaikille osapuolille kelpaa, Laatunen esittää, että työmarkkina-asioista sovitaan sopimusryhmittäin. Esimerkiksi teollisuus, palveluala ja julkinen sektori voivat neuvotella omista asioistaan.

Työmarkkinapolitiikan tekeminen lainvalmistelun kautta on hidas ja jäykkä tapa, joten Laatunen pitää väljiä puitelakeja yksityiskohtaisia lakeja parempana vaihtoehtona. Samoin työehtosopimusten on hyvä olla väljiä, jotta jokaisella työpaikalla voidaan sopia ehdoista ja palkoista työnantajan tilanteen mukaan. Vähimmäisehdot pitää tässä tapauksessa turvata perälaudalla.

Laatunen esitteli analyysinsä tänään Helsingissä. Sopimisen edistäminen työmarkkinoiden murroksessa -analyysi on Teollisuuden palkansaajat TP:n Edistys-sarjan toinen julkaisu.

Työnantajapuoli puolusteli irtautumista

Julkistustilaisuudessa järjestetyssä paneelissa Metsäteollisuuden työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén puolusteli EK:n irtautumista keskitetyistä palkkaratkaisuista.

– Pitää ravistella vanhoja totuuksia. Minua häiritsee mielensäpahoittaminen, kun joku yrittää uudistaa rakenteita.

Hollmén kuitenkin myönteli Laatuselle, että kolmikantainen sopiminen on parempi vaihtoehto kuin asioiden päättäminen lakitasolla. Hollmén toivoi lisäksi, että työelämän kehittämistä suunnitellaan keskusjärjestötasolla ja palkoista sovitaan liittojen tasolla.

Yhdestä asiasta Hollmén piti tiukasti kiinni.

– Se, että tupo pitäisi pitää työkalupakissa, on meille ehdoton ei – ei edes kriisitilanteessa.

Tilaisuudessa oli puhumassa myös työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Tarja Kröger, joka muistutti, että tärkein tavoite työmarkkinapolitiikassa on työllisyysasteen nostaminen nykyisestä. Jos se onnistuu parhaiten kolmikantaisen sopimisen avulla, se kannattaa. Hollmén yhtyi mielipiteeseen Laatusen lisäksi.

Teksti ja kuva: Janne Luotola