Compile valitsee rekrytoitavansa osaamisen perusteella.
Mika Perttilä ja Ilkka Saunamäki korostavat palkan lisäksi osaamisen kehittymistä.
Insinööri-lehti työmarkkinat

7000 euron palkka vetää väkeä

Nopeasti kasvava ohjelmistokonsultointiyritys Compile houkuttelee kokeneita koodareita palkalla.

Viime vuosina työnantajat ovat valitelleet osaajapulasta etenkin it-alalla. Tavallisesti puute nostaa markkinoilla hyödykkeen hintaa, mutta palkoissa ei ole tähän mennessä kilpailua juuri näkynyt.

Helsinkiläinen ohjelmistokonsultointiyritys Compile kasvaa kuitenkin voimakkaasti nimenomaan palkan kannustamana. Tänä vuonna töihin otettujen työntekijöiden keskipalkka on ollut edellisillä työnantajilla noin 5 000 euroa. Compile on maksanut päälle osaamisen mukaan kerralla noin parintuhannen euron korotuksen.

Compilessa noudatetaan tietotekniikan palvelualan sopimusta. Insinööriliiton palkkatutkimuksen mukaan insinöörien keskipalkka oli tietotekniikan palvelualalla 4 100 euroa. Työpaikkaa vaihtamalla insinöörit parantavat kuukausipalkkaansa keskimäärin 550 euroa.

– Emme ole lähteneet palkkakilpailuun. Kaikki meille tulevat ovat vain erittäin kokeneita ja yleensä jo töissä jossain muualla, sanoo Compilen hallituksen puheenjohtaja Mika Perttilä.

Ylimääräinen on karsittu

Yrityksen kilpailukyky ei kärsi siitä, että se maksaa reilua palkkaa. Päinvastoin, Perttilä sanoo asiakkaiden pitävän Compilen hintoja sopivina.

– Sen näkee siitä, että asiakas lähtee yleensä pienestä hankkeesta liikkeelle ja laajentaa siitä sitten jatkohankkeilla. Laatu vaikuttaa jatkopäätöksiin, toimitusjohtaja Ilkka Saunamäki selittää.

Yhtälö toimii, kun kaikki ylimääräinen on karsittu. Taloushallinto on ulkoistettu, myyjiä tai assistentteja ei juuri ole. Kun palkka on kohdallaan, vaihtuvuus on pientä ja konsultit saavat tehokkaasti hankkeensa maaliin.

– Meillä ei ole ylimääräisiä pomppulinnoja tai firman mökkejä, jotka olisivat kulueriä, vaan on keskitytty siihen, mikä on tärkeää, Perttilä sanoo.

Hankkeet sisältävät uutta

Palkan lisäksi Compile houkuttaa uusia työntekijöitä jatkuvalla koulutuksella. Työntekijöille tehdään suunnitelma, kuinka osaamista tulee kehittää nykyisessä tehtävässä ja usean vuoden aikavälillä.

– Me pyrimme siihen, että 75 prosenttia meille sisään tulevasta rahasta käytetään palkkoihin ja ihmisten kouluttamiseen, Perttilä sanoo.

Työpaikan houkuttimena toimii myös kokenut työyhteisö. Osaamisen ansiosta hankkeet ovat kiinnostavimmasta päästä.

Asiakkaana on useita valmistavan teollisuuden, median ja kaupan alan suomalaisia pörssiyrityksiä, jotka tilaavat kokonaan uusia ohjelmistoja ja niihin uusia ominaisuuksia. Compile on ollut toteuttamassa ohjelmistoa muun muassa erääseen kotimaiseen kauppaan.

– Jos menet kauppaan katsomaan vaimollesi käsilaukkua ja löydät hyvän mutta vääränvärisen, myyjä katsoo saatavuuden mobiilisti Ipadilta, saisiko toisenvärisen verkkokaupan puolelta tai toisista liikkeistä, Saunamäki sanoo

Rekrytoinnit kiihtyvät

Tänä vuonna Compile on palkannut 17 uutta työntekijää. Vuoden lopussa palveluksessa on noin 50 henkeä. Ensi vuonna on tarkoitus rekrytoida pari-kolmekymmentä työntekijää lisää. Työntekijöistä vajaat 40 prosenttia on ammattikorkeakoulutaustaisia.

Yhtiö on kasvanut nopeasti, sillä se sai ensimmäisen asiakkaansa vuonna 2015. Liikevaihto kasvoi viime vuonna kolmeen miljoonaan euroon.

Rekrytoinnissa yritys painottaa osaamista. Iällä tai työvuosien määrällä ei ole väliä. Tänä vuonna palkatuista nuorin on 27-vuotias ja vanhin 44-vuotias.

Teksti: Janne Luotola
Kuvat: Ilkka Vuorinen /Compile

Kello 13:39 jutusta on poistettu asiakasyrityksen nimi sopimussyistä.