Keskoon kuuluvan Onnisen sähkötuotteiden tuotelinjajohtaja Vesa-Pekka Vuopio kertoo maanantai-iltapäivänä tulevaisuuden insinöörityöstä vapaaehtoisille kuulijoille Tapiolan lukiossa Espoossa. Vuopio evästää nuoria tulevaisuuden työelämän kolmesta trendistä.
– Pitää olla hyvä asenne, monipuolinen ja halukas oppimaan.
Nuorilla kokemusta ja osaamista ei valmiiksi ole, mutta se ei estä pyrkimästä mielenkiintoisiin tehtäviin.
– Kaiken muun voi oppia paitsi asenteen. Hyvä asenne on sitä, että laittaa itsensä likoon ja tekee töitä kädet savessa, Vuopio avaa.
Monipuolisuudella Vuopio tarkoittaa sitä, että työtehtävät vaativat usein eri alojen osaamista, kuten tekniikkaa, taloutta ja juridiikkaa.
Oppimisen halusta Vuopio itse on hyvä esimerkki. Hän valmistui vuonna 1998 rakennusinsinööriksi Lapin ammattikorkeakoulusta, tuotantotalouden diplomi-insinööriksi TKK:lta vuonna 2002, ja nyt on 45-vuotiaalla insinöörillä meneillään strategisen johtamisen koulutus Aalto-yliopistossa.
Osaamista pitää yhdistää
Insinöörialojen lumo perustuu Vuopion mielestä laaja-alaisuuteen. Tekniikan osaamiseen voi yhdistää vaikka asiantuntijuutta, johtamista tai kaupankäyntiä. Tulevaisuuden trendeistä Vuopio luettelee digitalisaation, esineiden internetin, sähköisen kaupan, kansainvälisyyden, talousosaamisen, uusiutuvan energian, juridiikan sekä avoimet järjestelmät.
– Monesti ajatellaan, että insinöörityö on tylsää puurtamista harmaassa työhuoneessa. Se mielikuva teidän kannattaa unohtaa. Mahdollisuuksia on paljon. Se on teistä kiinni, miten haluatte profiloitua.
Auditorion reilusta paristakymmenestä kuulijasta yli puolet on tyttöjä. Insinööreistä vain 15 prosenttia on naisia. Vuopio pohtii, miten heitä voisi kannustaa alalle lisää, ja vastaa esimerkillä.
– Kaupan sähköistyminen on ala, jolla on tosi edistyksellisiä naisia. He ovat todella innostuneita työstään.
Isolla työnantajalla riittää valikoimaa
Onninen kuuluu Keskoon ja toimii konsernin rakentamisen ja talotekniikan tuotteiden ja palveluiden toimialalla. Suurin osa asiakkaista on yrityksiä.
– Kaikki, mitä näette täällä ympärillänne, löytyy Onniselta. Ainoastaan teräsbetonielementit eivät löydy meidän valikoimastamme, Vuopio viittilöi auditoriossa.
Onninen toimii ympäri Suomea ja seitsemässä muussa maassa. Onnisen pääkonttori sijaitsee Keskon uudessa toimistossa Helsingin Kalasatamassa. Vuopio kuvailee toimistoa Suomen moderneimmaksi. Myös työkulttuuri on nykyaikainen, ja työelämään kuuluvat jatkuva kouluttautuminen ja suunnitelmalliset urapolut.
Vierailu Tapiolan lukiossa oli osa Insinööriliiton ja Onnisen yhteistä Insinööri käy koulua -kiertuetta. Tilaisuuksia järjestetään Oulussa, Espoossa, Nurmijärvellä, Tampereella, Lahdessa ja Järvenpäässä. Onninen on Insinööriliiton juhlavuoden yhteistyökumppani.
Teksti ja kuvat: Janne Luotola