Suomen opiskelijakuntien liitto Samok vaatii hallitusta korottamaan ammattikorkeakoulujen rahoitusta 20 miljoonalla eurolla ensi vuonna. Tämä tasoittaisi tähänastisia leikkauksia, jotka ovat vähentäneet keskimäärin lähes viidenneksen opetushenkilöstöstä.
– Hallituksen tavoitteena on nostaa työllisyysastetta, mutta kuinka se on mahdollista, jos valmistuneet ammattilaiset eivät saa työssä tarvittavaa osaamista koulutuksesta, kysyy hallituksen jäsen Ella Joukkola.
Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä ammattikorkeakoulujen rahoitukseen esitetty viiden miljoonan korotus tarkoittaa noin 217 000 euroa keskikokoiselle ammattikorkeakoululle. Se on noin 0,6 prosentin korotus yli 20 prosentin rahoitusleikkausten jälkeen. Summalla voi palkata esimerkiksi neljä opettajaa, mikä tarkoittaisi alle prosentin lisäystä 500 työntekijän ammattikorkeakoulussa. Monessa ammattikorkeakoulussa henkilöstövähennys on ollut sata henkilötyövuotta.
Rinteen hallitus kokoontuu ensimmäiseen budjettiriiheensä Säätytalolle huomenna päättämään ensi vuoden budjetista. Ammattikorkeakouluopiskelijat kokoontuvat Säätytalon eteen yliopisto-opiskelijoiden kanssa muistuttamaan hallitusta korkeakoulutuksen tärkeydestä ja meille luvatusta koulutuksen kunnianpalautuksesta.
Kuva: Janne Luotola