Joka kuudes palkansaaja tekee töitä pääasiassa kotonaan. Osuus on nelinkertaistunut viidessä vuodessa, selviää Tilastokeskuksen tuoreimmasta Työolotutkimuksesta.
Etätyötä tekevistä palkansaajista enää reilut puolet teki työt pääasiassa työnantajan tiloissa. Muut hoitivat työnsä suurimmaksi osaksi kotona tai muussa etätyöpaikassa viime vuonna.
Kasvotusten kohtaamiset ovat vähentyneet jopa asiakastyössä. Yhä useampi tapaaminen tapahtuu virtuaalisesti. Esimerkiksi opetustyö on siirtynyt monessa tapauksessa verkkoon. Vain 38 prosenttia asiakastyötä tekevän vuorovaikutus tapahtuu aina kasvotusten, puhelimitse tai sähköpostin avulla. Loput käyttävät digitaalisia sovelluksia.
Reilu neljännes palkansaajista on työpaikalla, jossa on käytössä tekoälyyn perustuvaa teknologiaa, kuten keskustelubotteja, virtuaalisia avustajia, puheentunnistusta, konenäköä, konekääntämistä tai koneoppimiseen perustuvaa data-analyysia.
Tekoälyn käyttö on yleisintä ylempien toimihenkilöiden työpaikoilla. Eniten teknologia on käytössä yliopistoissa, valtiolla ja yksityisellä sektorilla.
Tilastokeskus tekee Työolotutkimuksen noin viiden vuoden välein. Vastaajia oli uudessa tutkimuksessa reilut 5 700.
Kuva: Luca Lorenzelli /Mostphotos