The World Happiness Report 2025 -julkaisun mukaan Suomi oli maailman onnellisin maa jo kahdeksatta kertaa peräkkäin. Erinomainen asia Suomelle – ei vain kansainvälisen medianäkyvyyden takia, vaan myös osoituksena siitä, että meillä tehdään monia asioita oikein.
Vuoden 2024 raportti kuitenkin osoittaa, että onnellisuuden kokemukset jakautuvat eri tavalla nuorten ja vanhempien ikäluokkien välillä. Alle 30-vuotiaiden ikäryhmässä Suomi sijoittui vasta seitsemänneksi. Raportin mukaan nuorten tyytymättömyyttä lisäävät muun muassa vastakkainasettelun lisääntyminen, sosiaalisen median negatiiviset puolet ja taloudellinen epätasa-arvo.
Opiskelija ei kuitenkaan elä yksin leivästä. Hyvinvointi rakentuu yhtä paljon terveydestä, turvallisuuden tunteesta, ihmissuhteista, itseluottamuksesta kuin uskosta tulevaisuuteen.
Nuorten usko tulevaisuuteen on heikentynyt selvästi viime vuosina. Taustalla ei ole niin sanottu nuorten vika, vaan kokemus siitä, että heitä koskeviin huoliin ei vastata teoilla. Ilmastonmuutos, epävarma toimeentulo, leikkaukset hyvinvointipalveluihin ja jatkuva uutisointi heikosta työllisyystilanteesta syövät luottamusta siihen, että yhteiskunta on reilu myös tuleville sukupolville.
Epävarmuus pakottaa yhdistämään työn ja opiskelun.
Kun nuoret kokevat, ettei heidän mielipiteitään kuulla eikä heidän tulevaisuuttaan suojella, on ymmärrettävää, että usko huomiseen horjuu. Tulevaisuudenuskon palauttaminen edellyttää konkreettisia valintoja, jotka osoittavat, että nuoret ovat aidosti tärkeitä.
Opiskelijoiden mielenterveyden haasteet eivät synny tyhjästä. Synkkien tulevaisuusnäkymien lisäksi kuormitusta lisäävät esimerkiksi kiusaaminen, yksinäisyys, sairaudet tai tärkeiden ihmissuhteiden päättyminen. Tämä heijastuu helposti myös opiskeluun, jolloin keskittyminen vaikeutuu, lukeminen tuntuu raskaalta ja opintouupumuksen riski kasvaa. Kun voimat ovat vähissä, pienetkin haasteet kasvavat suuriksi.
Taloudellinen epävarmuus taas pakottaa monia yhdistämään työn ja opiskelun, mikä osaltaan kuormittaa ja hidastaa opintojen etenemistä. Yhä useamman insinööriopiskelijan opinnot viivästyvät juuri toimeentulon turvaamiseksi tehtävän työn vuoksi.
Valmistumista hankaloittaa toisaalta myös oman alan harjoittelupaikkojen vähyys, kun kaikille ei yksinkertaisesti löydy tutkintoon kuuluvaa, koulutusta vastaavaa harjoittelua. Kun harjoittelua ei ole mahdollista suorittaa, se syö helposti motivaatiota myös opinnäytetyön loppuun saattamiseen – puhumattakaan siitä, jos mielessä pyörivät jatkuvat toimeentulohaasteet.
Monet insinööriopiskelijat kertovatkin kaipaavansa enemmän henkilökohtaista tukea. Matalan kynnyksen tuen tulisi olla näkyvämmin osa arkea ja aidosti saavutettavaa. Kun apua saa ajoissa, ongelmat eivät pääse kasaantumaan ja opiskelijan on helpompi jaksaa ja keskittyä opintoihin.
On perusteltua kysyä, kumpi tulee yhteiskunnalle kalliimmaksi: se, että nuoret palavat loppuun jo ennen kuin ehtivät kunnolla työelämään, vai se, etteivät he työllisty kohtuullisessa ajassa valmistumisen jälkeen.
Hung Pham
Insinööriliiton järjestöasiantuntija
