Ylemmät toimihenkilöt YTN ja Teknologiateollisuus ry eivät päässeet sopuun kilpailukykysopimukseen kuuluneesta 24 tunnin palkattoman työajan pidennyksen poistamisesta. Tämä tarkoittaa, että nykyiseen työehtosopimukseen kuulunut optiovuosi raukesi.
– Työajan pidentäminen oli poikkeuksellisten aikojen poikkeuksellinen ratkaisu. Lähdimme ja lähdemme siitä, että sen aika on ohi, YTN:n neuvottelupäällikkö Petteri Oksa sanoo.
YTN ja Teknologiateollisuus ovat neuvotelleet kolmella sopimusalallaan nykyisten työehtosopimusten optioratkaisuista eli vuoden 2020 palkankorotusten toteuttamisesta. Neuvotteluissa oli pöydällä myös kilpailukykysopimuksesta periytyvä työajanpidennys.
Teknologiateollisuus lähti siitä, että se ei neuvottele sellaisesta palkkaratkaisusta, jossa työajanpidennystä ei ole mukana. YTN:n näkemys puolestaan oli, että pidennyksen ei tule olla ratkaisussa mukana, varsinkaan kun yksi henkilöstöryhmä teknologiateollisuudessa on jo irtisanonut oman työajan pidennyksensä päättymään vuoden 2019 loppuun.
– Kilpailukykysopimus oli paljon muutakin kuin työajan pidennys. Ennen kaikkea yritysten kilpailukyky parani, kun noin miljardilla eurolla siirrettiin sosiaaliturvamaksuja työnantajilta palkansaajien maksettaviksi. Talkootuntien aika on kerta kaikkiaan ohi, Oksa linjaa.
Kun osapuolet totesivat, ettei työehtosopimusten optioratkaisuille ole mahdollisuutta, neuvottelut siirtyvät syksyyn. Nykyiset työehtosopimukset YTN:n ja Teknologiateollisuuden välillä ovat voimassa lokakuun loppuun. Siihen mennessä tulee neuvotella niiden uusimisesta. Neuvottelussa ovat auki kaikki sopimusmääräykset mukaan lukien työajan pidentäminen.
– Työajan pidentäminen oli selkeä palkanalennus. Jos työantaja haluaa pidempiä työaikoja, niistä pitää maksaa. Ylemmät toimihenkilöt ja asiantuntijat ansaitsevat osansa talouden noususuhdanteen tuloksista kunnollisina palkankorotuksina, YTN:n neuvottelupäällikkö Oksa toteaa.
Kuva: Stokkete/Mostphotos