Venäjän hyökkäys Ukrainaan aiheuttaa seurauksia myös sivullisissa maissa, kuten Suomessa. Osa vaikutuksista on taloudellisia. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju arvioi tänään, että Suomen bkt ei kuitenkaan laske tänä vuonna.
Aiempi ennuste povasi Suomeen kolmen prosentin kasvua. Venäjän hyökkäyksen on pelätty aiheuttavan Suomessa talouden supistumista, mutta Kangasharjun arvio on optimistisempi.
Kangasharju vertaa kriisiä koronapandemiaan: koronapandemia iski suoraan Suomeen, kun taas Venäjä on vain yksi, joskin suuri, vientikumppani. Venäjältä tuodaan lähinnä raaka-aineita, jotka voidaan korvata muilla aineilla, vaikkakin selvästi kalliimpaan hintaan.
Yksittäisiin yrityksiin Venäjän-kaupan seisahtuminen kokonaan iskee silti pahasti. Venäjällä toimii noin 300 Suomeen rekisteröidyn yrityksen tytäryritystä. Näiden liikevaihto oli noin kuusi miljardia euroa ennen koronakriisiä. Jos Venäjä kansallistaisi tytäryritykset, menetykset olisivat selvästi mittavampia.
Kangasharjun arvio koski yritysten asemaa, eikä koskenut julkista taloutta. Se ei käsitellyt myöskään muita vaikutuksia.
Kuva: Barbro Wickström /Mostphotos