Teollisuuden kilpailukyky kestää palkankorotukset
10.10.2023Suomella on Insinööriliiton ja Teollisuusliiton ekonomistien mukaan hyvät edellytykset nousta taantumasta.
Suomella on Insinööriliiton ja Teollisuusliiton ekonomistien mukaan hyvät edellytykset nousta taantumasta.
Inflaation jatkuminen ja asuntolainojen korkojen kasvu rokottavat Akava Worksin ennusteessa tavallista palkansaajaa.
Kaksi tuoretta talousennustetta pitävät ongelmana inflaatiota. Hintojen kallistuminen lisää palkankorotuspaineita.
Myös kesät kuumenevat, toisin kuin aiemmin laskettiin.
Toimitusjohtaja uskoo, että Ukrainan sota vaikuttaa Suomen talouteen vähemmän kuin koronapandemia.
Samalla, kun talous kasvaa, inflaatio voimistuu. Korkeakoulutettujen työttömyys huolestuttaa Uudellamaalla.
Palkansaajien tutkimuslaitos ennustaa tälle vuodelle 3,0 prosentin ja ensi vuodelle 3,5 prosentin talouskasvua.
Kuluttajat ja palvelujen tuottajat vilkastuvat, kun koronarajoituksia aletaan purkaa.
Kun ensi syksynä neuvotellaan jälleen palkkaratkaisuista, kustannukset kuvaavat entistä huonommin kilpailukykyä.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ennustaa tälle vuodelle kolmen prosentin kokonaistuotannon kasvua. Ensi vuonna kasvua odotetaan 2,4 prosenttia.