Kalasatamassa rakennetaan. Yksi torni on jo valmiina ja toista tehdään, tosin myöhässä. Myöhästymiselle on moninaiset syyt. Voi osittain jopa johtua työvoimapulasta, vaikka Itämeren lautat kuljettavat rappareita ja timpureita päivittäin.
Kalasatama ei aina ole ollut asuttu kaupungin osa. Vuonna 1825 Helsingin kaupunki määräsi teollisuuden sijoittumaan kaupungin ulkokehälle tulipalovaaran vuoksi. Tuolloin kalasatamassa toimi muun muassa tiilitehdas.
Tulosta siis tehtiin Kalasatamassa jo silloin. Niihin aikoihin teollisesti, nyt kai lähinnä gryndauksella.
Kalasatamalla on villi historia. Joskus jopa Rööperi on jäänyt kakkoseksi vertailtaessa pääkaupungin vaarallisia kaupungin osia. Stadin slangin sanotaan syntyneen tuossa osassa satama-alueita.
Sekoitus suomea, ruotsia, venäjää ja useita muita merimiesten käyttämiä kieliä. Nyt, kun siellä rakennetaan, on taas mahdollisuus uuden slangin syntyyn samalla, kun kantakaupunki kopioituu kortteleineen ja kauppoineen syrjäiseen itään.
Viimeinen isompi asutus Kalasatamassa ennen rakennusbuumia oli romanikerjäläisten asuntovaunuleiri. Leiri häädettiin poliisien toimesta vuonna 2011. Sen jälkeen asumismuoto on muuttunut merkittävästi.
Viimeisen tornin viivästyminen on aiheuttanut rakennusyhtiö SRV:lle mittavat tappiot. Yhtiön omistajat on kuitenkin saatava uskomaan yrityksen ja yhtälön toimivuuteen. Tappiot on siis paikattava jotenkin.
Mikä siis neuvoksi? Helpon tuntuinen ratkaisu löytyy nykyisestä yhteistoimintamallista. Sopeutetaan henkilökunnan määrä passeliksi vallitsevaan taloudelliseen tilanteeseen. Yhtiön tiedote kertookin 90 henkilötyövuoden vähentämistarpeesta. Kalasataman tornia siis tehdään entiseen, ellei kovempaankin tahtiin vähemmällä väellä.
Mutta onko väen vähentäminen ja henkilöstökulujen vähentäminen yhteistoimintaneuvotteluissa aina se paras ratkaisu? Työt on kuitenkin tehtävä, tornin on tultava valmiiksi, joten työt tehdään pienemmällä väellä tai teetetään halvemman kustannustason aliurakoitsijoilla. Näin tehdään, mutta kohtuullisen varmasti harjannostajaisissa kehaistaan rakennusvaiheen tärkeintä voimavaraa: rakentajia.
Ilmiö ei ole vieras teollisuudessakaan. Yt-lain kahdeksannen luvun yhteistoimintaneuvottelut ovat lisääntyneet. Yritys on esittänyt hyvän tuloksen kvartaalilta, laittanut neuvottelut pystyyn ja joko irtisanonut tai lomauttanut henkilöstöä. On sellaisiakin tapauksia, että henkilö on pyydetty etsimään omalle tehtävälle sijaista oman lomautuksensa ajaksi.
Perusteet työvoiman vähentämiselle taitaakin olla kuin se kuuluisa veteen piirretty viiva. Absoluuttinen totuus ei löydy edes kaurapuurosta, mutta varmaa on, että tarpeelliset työt on tehtävä.
Hannu Takala
Insinööriliiton työehtoasiantuntija
