Insinööri-lehti

Sääntely on ystävä

Vielä vuosi sitten vaikutti siltä, että joka toinen valtakunnassa järjestetyistä seminaareista käsitteli digitalisaatiota. Tuota ilmiötä, joka muuttaa kaiken: talouden, työmarkkinat, ihmisten keskinäiset suhteet, tavat olla, ajatella, ansaita.

Kaikki, mikä on digitalisoitavissa, digitalisoidaan, sanotaan. Uskon, että näin on: eri asia, millä aikajänteellä. Vaikka prosessointiteho teknisesti tuplaantuu parin vuoden välein, aiheuttavat ihmisaivot tässä ihmisten tekemässä maailmassa kitkaa vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Selvää silti on, että alihankintaketjut muuttuvat aiempaa kompleksisemmiksi, räätälöidyt tuotteet kulkevat joustavasti asiakkaalle, tekijänoikeudet ehkä joukkoistetaan. Kaikki tämä on hienoa, kehitystä. Samalla muutosta tulee jollain tapaa hallita.

Teknologia muuttuu nopeasti eikä talous tunne rajoja. Pian suunnittelemme itsellemme kulkuneuvoja verkossa ja printtailemme varaosat 3D:nä lähimmässä palvelupisteessä. Kuka kantaa vastuun turvallisuudesta, ihmisten toimeentulosta, yhteiskunnan kasassa pysymisestä?

Digitalisaatiosta ja uudesta teknologiasta puhuttaessa korostuvat yhtäältä rajattomat mahdollisuudet ja toisaalta pelottavat uhkakuvat. Jos maailma ja työntekijöiden näkökulmasta etenkin työmarkkinat – sellaisina kuin me ne tunnemme – ovat katoamassa, tarvitaan sääntelyä järjen mukaan entistä enemmän. Jollain tapaa yhteiskunnat, yritykset, työntekijät ja ihmiset tulisi saada elämään samassa maailmassa, yhteisillä pelisäännöillä.

Nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä korostuu usein sääntelyn vastaisuus. Sääntelyä pidetään byrokraattisena, kahlitsevana ja paperinmakuisena, esteenä innovaatioille ja talouskasvulle. Lainsäädäntöä pidetään toivottoman hitaana ja kompleksisessa maailmassa aivan liian monimutkaisena. Talous, teknologia ja moni työnantaja ovat globaaleja, kun taas lainsäädäntöä askarrellaan kuukausia ja vuosia omassa kansallisessa tai alueellisessa viitekehyksessä, verrattain kaukana arkisesta todellisuudesta.

Viimeksi viime viikolla kuulin, kuinka EU-oikeuteen erikoistunut professori kertoi sääntelyn olevan aina jälkijättöistä: ajankohtaiseen tilanteeseen vastaaminen on sääntelyllä mahdotonta, tulevaisuutta ennustavasta puhumattakaan.

Maailman muuttuessa kiihtyvään tahtiin toivoisi, että lainoppineiden ja päättäjien kunnianhimon taso kasvaisi. Mitä olisi tullut kansainvälisestä kaupankäynnistä ilman yhteistä sääntelyä? Kuinka EU:n sisämarkkinat olisi saatu kasaan ilman direktiivejä? Kuinka printtailisimme papereitamme, jos niitä ei olisi keksitty aikoinaan standardoida A4:ksi ja muiksi – ja kuinka makselisimme nettiostoksemme, jos IBANia ei olisi.

Kaikki muuttuu, mutta mikään ei muutu itsestään. Muutosta täytyy kyetä hallitsemaan. Helpoimmin se tapahtuu, kun muutokselle ei pelkästään alistuta, vaan rakennetaan sitä itse.

Jenni Karjalainen
Insinööriliiton johtava asiantuntija