Nelson Mandela on sanonut, että asiat näyttävät usein mahdottomilta, ennen kuin ne on tehty. Tämä pätee usein työehtosopimusneuvotteluihin. Ratkaisu vaikuttaa lähes mahdottomalta saavuttaa, ennen kuin se sitten saavutetaankin.
Tällä kertaa teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden – samoin kuin kahden muun saman tahon kanssa tehtävän sopimuksen – tie ratkaisuun oli keskimääräistä kivisempi. Neuvottelut alkoivat syyskuussa ja lopputulokseen päädyttiin nyt huhtikuussa.
Väliin tarvittiin lukuisia neuvottelukertoja, työehtosopimuksen mukaisen sovintolautakunnan työ, neljä lakkoperjantaita, parisen kymmentä istuntoa valtakunnansovittelijan johdolla ja hylätty neuvottelutulos.
Lopputulosta voi pitää vähintään siedettävänä. Sopimuskorotuksista 64 prosenttia jaetaan yleiskorotuksina kaikille, vaatimukset yleiskorotuksen lopettamisesta torjuttiin. Paikallisen sopimisen lainsäädäntö taklattiin onnistuneesti, eikä henkilöperusteisen irtisanomisen osalta tapahtunut muutoksia.
On selvää, että sopimuksen synnyttämisen ei pitäisi – eikä saisi – kestää näin pitkään. Pitkäksi venyneet neuvottelut, saati työtaistelutoimet, eivät ole palkansaajien eivätkä yritysten etu. Tässä ei mielestäni ole mitään epäselvää.
Toinen keskeinen hidastamista aiheuttanut tekijä oli palkkaratkaisu. Oma kantamme korosti viime vuosina syntynyttä ostovoimakuilua ja yleiskorotuksen tarpeellisuutta. Toisen osapuolen kanta lähti tulevasta talouskehityksestä ja yleiskorotuksen tarpeettomuudesta.
Toinen erityisen vaikea asia liittyi tulevaan henkilöperusteiseen irtisanomiseen ja vaatimuksiin muuttaa työehtosopimusta sen suhteen.
Jos haluaa edetä pitkälle, pitää mennä yhdessä.
Työnantajien asenne neuvotteluihin on muuttunut. Siinä, missä aikaisemmin kelpasi kompromissi, tuntuu nyt kelpaavan vain oman tavoitteen toteutuminen. Epävarmuutta ja työtaistelutoimia ollaan valmiita ottamaan vastaan, jos se edesauttaa omien tavoitteiden saavuttamista. Palkansaajapuolella taas ei ole halua taipua sen kannalta huonoihin ratkaisuihin, kompromisseihin toki.
Myös niin kutsuttu vientimalli ja sen läpiajaminen on leimannut päättyneitä ja vielä kesken olevia neuvotteluja. Näyttää siltä, että siihen halutaan työnantajapuolella ainakin kolme tasoa, Teollisuusliiton avauksesta lähtevä työntekijälinja, ylemmille toimihenkilöille omansa ja julkiselle sektorille oma linjansa.
Tämä on täysin toisen osapuolen sanelema malli ja toimintatapa. Sen toteuttaminen onnistuu, koska työnantajapuolella on vahva ja toimiva koordinaatio. Jos sellaista ei saada palkansaajapuolelle liitto-, sektori-, ja keskusjärjestörajojen yli, tätä ei pystytä muuttamaan. Näin uskon.
Sopimukseen sisältyy myös tie tulevaan, kohti seuraava sopimuskautta. Olemme sopineet palkankorotusmallia käsittelevästä työryhmästä, jonka tarkoitus on löytää sekä yrityksille että ylemmille toimihenkilöille hyvä malli toteuttaa sopimuskorotukset. Parhaassa tapauksessa voimme löytää mallin, jonka varassa sopien sopimuksiin päästään nopeammin ja saamme hyvän pohjan korotuksille.
Selvää on, että osapuolet tulevat tähän työhön kehän eri kulmista, mutta on varmasti mahdollista kohdata keskellä ja löytää yhteinen ratkaisu. Meille on tärkeää varmistaa jatkossakin kaikille näkymä palkkansa korottumiseen sekä vahvistaa jokaisen mahdollisuutta vaikuttaa oman palkkansa kehittymiseen. Jos uutta mallia ei sopimalla löydy, kokeillaan joka tapauksessa uutta sopimukseen kirjatun mukaisesti.
Afrikkalainen sananlasku sanoo, että jos haluaa edetä nopeasti, pitää mennä yksin, mutta jos haluaa edetä pitkälle, pitää mennä yhdessä. Tätä asennetta tullaan tarvitsemaan sopimuksen mukaisessa työryhmätyössä – ja työmarkkinoilla enemmänkin. Sopiminen on aina parempaa kuin sanelu ja yhteistyö voittaa riitelyn.
Näissä neuvotteluissa on käyty pitkä tie ja nyt on edessä matka kohti tuntematonta.
Petteri Oksa
Insinööriliiton edunvalvontajohtaja
