Kuvittele, että elät perheessä, jossa on erilaisia mielipiteitä siitä, miten käytännön asiat pitää ratkaista. Käydään keskustelua siitä, kuka siivoaa, kuka vie roskat, miten eri suorituksia palkitaan ja niin edelleen.
Erilaisista käsityksistä ja erimielisyyksistä huolimatta asioista on perinteisesti päästy sopuun. Jokaisen näkemyksiä on kuultu, korotettu välillä ääntäkin, mutta viimein sovittu, että miten toimitaan.
Joku perheenjäsenistä on aina välillä vähän tyytymätön. Mutta aina on kuitenkin sovittu. Vähälahjainen pikkuserkku tosin on aina jäänyt sovun ulkopuolelle ja huudellut ikkunasta vapaan yrittämisen sorrosta. On ollut sitä mieltä, että hänen pitäisi saada päättää, koska on nyt vaan niin tympeää toimia muiden kanssa samoilla pelisäännöillä.
Yhtäkkiä tullaankin tilanteeseen, jossa saat hetkeksi vallan käsiisi. Ajattelet, että nyt jos koskaan on syytä laittaa kotitalous kuntoon, koska vain sinulla on aina ollut oikea tieto ja oikeat tavat, miten se tapahtuu.
Niinpä laadit suunnitelman ja määräät, että näin tehdään, tämä suunnitelma pannaan täytäntöön. Silmänlumeeksi ja valitusten vaimentamiseksi kerrot haluavasi kunnioittaa perheen sopimisen perinnettä. Niinpä perustat työryhmiä, joissa asioista voidaan keskustella.
Osa perheenjäsenistä päätyy siivouslakkoon.
Joudut perustamaan muun muassa sisätilojen puhdistuksen työryhmän. Olet päättänyt rajoittaa viikkosiivouksen tekemisen vain muutamille perheenjäsenille. Työryhmässä voi toki keskustella ja sopia tästä asiasta, mutta työryhmää ei mitenkään voi yhdistää esimerkiksi palkitsemisen tai kaupassakäynnistä sopimisen työryhmiin, vaikka niiden asiasisältö koskettaa samoja tekijöitä.
Kerrot kaikille, ettei sinulla ole halua yhdistää näitä asioita, koska tämä sotkisi valmisteluprosessin. Ja kaiken lisäksi yhdistämiseen taipuminen edustaisi selkeästi ulkoperheellistä vaikuttamista, mikä on täysin tuomittavaa.
Toki ymmärrät, että yhdistämällä asioita toisiinsa jotkut haluamistasi asioista voivat edistyä vaivattomasti ja vastavuoroisesti toisista pitäisi sopia jotain muuta kokonaisuuden tasapainottamiseksi. Mutta koska voit viedä asioita eteenpäin ilmankin, jätät kokonaisuudesta huolehtimisen sikseen ja ajat kantasi läpi.
Tätä kaikki eivät mukisematta hyväksy. Osa perheenjäsenistä päätyy siivous- ja roskienvientilakkoihin, koska heitä ei enää kuunnella. Perheen sisäinen koheesio ja yhteishenki huononee silmissä.
Tuomitset tällaisen ulkoperheellisen toiminnan jyrkästi perheen sisäisellä somekanavalla ja ilmoitat, että vaikeassa tilanteessa perheen sisäisen tilanteen keikuttaminen on täysin vastuutonta. Luonnollisesti et puhu mitään omasta roolistasi muutoksen liikkeelle panijana.
Ennen perheessä pärjättiin, kun asioista sovittiin yhdessä. Välillä joku murjotti ja puri hammasta, mutta yhdessä mentiin eteenpäin. Ymmärrettiin, että laiha sopu on parempi kuin lihava riita. Nyt riidellään ja luottamusta ei ole. Se on ikävä juttu.
Sellaista se on, kun yksin tietää, miten asiat parhain päin hoidetaan.
Yhteiskunnassakin yhdessä sopiminen on parempi tapa viedä asioita eteenpäin kuin pelkkä oma näkemys ja sen ajaminen muista välittämättä. Minä olen ainakin tätä mieltä, mutta kaikki eivät taida olla.
Petteri Oksa
Insinööriliiton edunvalvontajohtaja
