Urheilufriikin bileviikot ovat auttamattomasti ohi. Mikä neuvoksi, kun yleisurheilun Eugenen MM-kisojen ja Münchenin EM-kisojen jatkoksi ei ole luvassa mitään syytä istahtaa päivä toisensa jälkeen tuntikausiksi sohvalle katsomaan urheilua?
Sitä on nimittäin kesän aikana tehty, penkkiurheiltu pitkään ja hartaasti. Ja mikä on ollut urheillessa, tarjosivathan etenkin EM-kisat elämyksiä enemmän kuin yleisurheilun arvokisat vuosikymmeniin.
Voin vakuuttaa, että Murron, Raitasen, Mäkelän ja Etelätalon huikeat suoritukset nostivat meikämannen itsetunnon toiseen, jos ei jopa kolmanteen potenssiin. Porilaisten marssin sanoin, ”viel’ on Suomi voimissaan”, olemme tehneet vahvan paluun yleisurheilun maailmankartalle.
Kesällä on nautittu kaljaa ja grillimakkaraa.
Hieno homma, mutta nyt on penkkiurheilijalla tyhjä olo. Jalkapallon MM-kisat ovat toki tulossa, jääkiekon Liigakin alkaa muutaman viikon kuluttua, mutta tulevaisuutta ei voi niiden varaan laskea. Vapaa-ajan tyhjiö huutaa täyttämistä, kotisohva kaipaa tuttua takalistoa.
Näin on, mutta samalla omatunto soimaa. Sisäinen ääni sanoo joo, itsetunto on ehkä noussut, mutta entä kunto? Onko oma ruumiinkulttuurin harrastaminen jäänyt penkkiurheilun jalkoihin?
Tässä on nyt muutama viikko valehdeltu itselle päin naamaa, että ei suinkaan. Olen itselleni ja sisäiselle äänelleni jo muutaman kerran kertonut, että sitä on kesän aikana kierretty golfkenttiä sen verran ahkerasti, että kunto ei vaan ole voinut laskea.
Omat tuntemukset kertovat toista, samoin olemus. Ylämäet eivät nouse kuten keväällä, hengitys pihisee ja kroppa piiputtaa. Vaakakin kertoo, että kesällä on nautittu muutakin kuin euforisia urheiluhetkiä, kukaties kaljaa ja grillimakkaraa.
Viime viikonlopun aikana sisäinen Jaakobin painini alkoi kääntyä siihen suuntaan, että penkkiurheilijalla alkaa olla hetki myöntää tappionsa: jos ei tossu ala tuota pikaa liikkua, edessä on kirjaimellisesti raskas syksy ja talvi.
Siispä taas kohti ryhtiliikettä, askel kerrallaan. Onneksi lähtötilanne ei ole toivoton. Reseptikin on tuttu, tietää, mitä pitää tehdä. Ja mikä parasta, ei ole pakko mennä pelkästään vanhoilla eväillä, halutessaan voi keksiä jotain uutta.
Palkintojakin on luvassa, sen tiedän. Viikonloppuna silmissä siinsi edessä oleva talvi, toivon mukaan hyvät hiihtokelit ja Ahveniston moottoriradan ladun kovin nousu.
Olisihan se komeaa, jos tuttu ahde nousisi heti alkutalvesta yhtä helposti ylös kuin viime keväänä. Se olisi kesän kovakuntoiselle penkkiurheilijalle mitalin arvoinen suoritus.
Jari Rauhamäki
Insinööriliiton viestintäpäällikkö
